Korpin lento
(1984)Elokuvasta
Elokuvan nimi: Korpin lento
Näyttelijät: Edda Björgvinsdóttir, Egill Ólafsson, Flosi Ólafsson, Gotti Sigurðarson, Helgi Skúlason, Jakob Þór Einarsson
Ohjaajat: Hrafn Gunnlaugsson
Alkuperäinen nimi:Hrafninn flýgur
Valmistusvuosi:1984
Pituus:109 min
Pisteytyksiä: 3
Tarkka arvio: 3.50
Aivan loistava viikinkielokuva 80-luvun Islannissa tehtynä, tän autenttisemmaksi ei taida oikein päästä. Tarina on perinteinen kostoretki ja elokuvaan on selvästi lainailtu tyyliä muunmuassa Sergio Leonen spagettilänkkäreistä ja sitäkautta myös Kurosawan samurai-filmeistä. Aina hahmoja myöten tulee mieleen erityisesti Dollari-trilogia. Kuitenkin homma on muuten niin omaleimaista ja Korpin lento on visuaalisesti myös ihan omaa luokkaansa mitä tulee pohjoismaisiin elokuviin tuolta ajalta, ettei tuo lainailu tunnu mitenkään huonolta asialta tässä. Näyttelijät on erittäin uskottavia rooleissaan ja maisemat on karun kauniita. Väkivalta on myös kouriintuntuvaa eikä niin sarjakuvamaista kuin monissa muissa genren leffoissa. Aika ikävän näköistä osumaa tulee monessakin kohtaa. Roolisuorituksia pitää vielä kehua ihan silläkin, että tässä leffassa tunne todellakin välittyy. On kostonhimoa, kateutta ja ihan puhdasta vihaa kun viikingit pelaavat valtapeliä keskenänsä. Alkukantainen raivo on läsnä monessa kohtauksessa. Musiikkipuoli myös toimii kuin nyrkki silmään ja tukee tunnelmaa. Kovin vaikea tästä on keksiä mitään isompaa valitettavaa edes. Jos aihe kiinnostaa yhtään, niin en näe mitään syytä jättää tätä katsomatta.