Raya ja viimeinen lohikäärme

(2021)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Raya ja viimeinen lohikäärme
Maat:
Alkuperäinen nimi:Raya and the Last Dragon
Valmistusvuosi:2021
Pituus:107 min
Pisteytyksiä: 24
Tarkka arvio: 2.94

Kauan sitten Kumandra-nimisessä fantasiamaassa, ihmiset ja lohikäärmeet elivät rinnakkain harmoniassa. Mutta kun paha voima uhkasi maata, lohikäärmeet uhrasivat itsensä pelastaakseen ihmiskunnan. Nyt, 500 vuotta myöhemmin, sama pahuus on tullut takaisin. Yksinäisen soturin Rayan tulee etsiä myyttinen viimeinen lohikäärme, joka pystyy yhdistämään hajonneen maan ja jakautuneen kansan. Matkallaan hän oppii että maailman pelastamiseen tarvitaan muutakin kuin lohikäärme, nimittäin luottamusta ja yhteistyötä.

Arviot

Satoja miljoonia maksaneeksi spektaakkeliksi Rayan olisi suonut edes kierrättävän edeltäjiensä oikeasti oivaltavampia ideoita.

Koronakaaoksen tuoksinassa ensi-iltansa monessakin muodossa nähneen tuotantohistoria on sen julkaisuolosuhteet huomioon ottaen harvinaisen tylsä ja yllätyksetön: eräänä kauniina päivänä joku Disneyn päättävissä elimissä lähinnä totesi ajan olevan kypsä kaakkoisaasialaisesta kulttuurista ammentavaan fantasiamaailmaan sijoittuvalle koko illan elokuvalle, jonka tuotantoportaaseen palkattiin ajan hengen mukaisesti kyseiseltä alueelta tulevia nuoria lahjakkuuksia sekä erityisiä kulttuurikonsultteja silkan autenttisuuden ja markkinoinnin nimissä. […]

Arvosteltu: 18.06.2021

Kommentit & Pisteytykset

TatiTeThird
jakemil
keijomies
Pix
Eximius84
Iciph3r_
TeeP
Arz
Haahuilija
Etana
Myntti
OZMO
Luffy
Brutus
Titan90
kolamuki
Minoko92
varmuuskopio
Nutipää pohjolasta
Katmand0r
Elil
dbgirl
QT
Ludil

Lisää luettavaa