Tyylikäs jännityselokuva vaarallisesta huijarisaarnaajasta, joka ryöstösaalista etsiessään ajaa kaksi lasta pakomatkalle.
Arviot
Ajaton mestariteos. Myös mitä mainioin jouluelokuva.
Ilmestyessään vuonna -55 Räsynukke tallattiin väärinymmärrettynä lyttyyn. Jumalanpilkastakin sitä joskus syytettiin – leffan pointti missattu siis täysin! – joten esityskielto kolahti monessa paikkaa, myöskin Suomessa. 56-vuotiaalle esikoisohjaaja Charles Laughtonille floppaus oli liian kova kolaus, eikä mies enää koskaan ohjannut. Se on surku, sillä Räsynukke on totisesti ajaton mestariteos. Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun ryöstön tehnyt Ben […]
Pingutyyppi
Arvosteltu: 21.10.2004
Kuvasto on lajityypille poikkeuksellisen kaunista ja runollista.
Brittinäyttelijä Charles Laughtonin ainoaksi ohjaustyöksi jäänyt Räsynukke ei ole kovin perinteinen jännityselokuva: sen kuvasto on lajityypille poikkeuksellisen kaunista ja runollista. Robert Mitchumin esittämä saarnaaja Harry Powell on yksi kaikkien aikojen uhkaavimmista elokuvien pahiksista. Mitchumin roolityö vetää vertoja hänen myöhemmälle roolisuoritukselleen Cape Fearin Max Cadynä. Powellin hahmon kautta Räsynukke piirtää kuvan ahdistavasta ja ahdasmielisestä yhteisöstä, jossa […]
leffatykki
Arvosteltu: 05.11.2007
Klassikkoelokuva joka on kyllä ollut aivan järisyttävän paljon aikaansa edellä ilmestyessään. The Night of the Hunter sekoittelee sujuvasti draamaa, rikoselokuvaa, sarjamurhaajatrilleriä ja jopa kauhun elementtejä keitokseensa. Koko homman tehokkuutta lisää vielä se, että se on esitetty lasten näkökulmasta. Robert Mitchum tekee hyytävän realistisen oloisen roolisuorituksen saarnamiehenä suoraan helvetistä. Äijä osaa olla jotenkin ihan pirun kuumottava roolissaan paikoitellen. Parhaiten jäänyt mieleen kohtaus jossa lapset juuri ja juuri ehtivät pakoon veneellä ja Mitchum jää karjumaan rannalle mielipuolisesti ja jotenkin todella häiritsevän oloisesti. Todella väkevä kohtaus. Muutenkin tuo elokuvan antagonisti on niin kylmäävä hahmona, sikäli kun se muistuttaa monia ihan tosielämän sarjamurhaajia. Vahvojen roolisuorituksien lisäksi elokuva on upeasti kuvattu ja lavastettu. Esimerkiksi se auto siellä järvenpohjassa on yksi hienoimpia otoksia tuon ajan elokuvasta. Sitä jos jotain vois kuvailla sanalla “aavemainen”. Trikkikuvia käytetään leffassa paljon ja visuaalisesti tää on heittämällä muutenkin ilmestymisaikansa kauneimpia elokuvia. Tunnelma on käsin kosketeltava esimerkiksi kohtauksessa jossa lapset ovat navetan ylisillä piilossa ja taustalla olevasta ikkunasta näkyy saarnamies ratsastamassa lähemmäs. Musiikkia käytetään kautta leffan myös nerokkaalla tavalla. Pääasiassa kuullaan erilaisia hengellisiä lauluja jotka nekin asettaa ruudulla nähtävien tapahtumien kanssa keskenään todella vinksahtaneen fiiliksen. Ilmeisesti tätä aikoinaan syytettiinkin jopa jumalanpilkasta, pahiksena kun tosiaan on saarnaajana esiintyvä psykopaatti. Temaattisesti leffa pelaileekin myös aiheilla joita vähän vähemmän näki tuon ajan filmeissä. The Night of the Hunter on taatusti tyyliltään synkimpiä ja shokeeraavimpia 50-luvun elokuvia. Sen lisäksi se on todella melankolinen fiilikseltään. Kuitenkin loppua kohden tarinaan valetaan sopivasti toivoa ja jotenkin oudolla tapaa elokuva on myös lämminhenkinen ja jättää ihan viimeisenä nuottina sellaisen positiivisen sanoman. Ei tuu montaa leffaa mieleen jotka onnistuu yhdistämään näin toimivasti juurikin noin eri ääripäistä olevaa tunnetta.
++++
Loistava elokuva joka on kestänyt aikaa uskomattoman hyvin. Helpot neljä tähteä, vois varmaan olla enemmänkin. Tää tulee takuulla hankittua blu-rayna hyllyyn ja katsottua uudelleen ja uudelleen.