Pikkujalka (2018)
Alkuperäinen nimi: Smallfoot
Koko perheen animaatioelokuva Pikkujalka (Smallfoot) kääntää legendan Isojalasta päälaelleen, kun fiksu ja nuori lumimies Migo löytää jotain, mitä hän ei uskonut olevan olemassa – ihmisen. Uutinen ”pikkujalasta” tuo hänelle mainetta ja kunniaa, sekä mahdollisuuden saada omakseen unelmiensa tytön. Löytö saa myös yksinkertaisten lumimiesten yhteisön pohtimaan, mitä muuta heidän lumisen kylänsä ulkopuolelta, suuresta maailmasta, mahtaa löytyä.
- Ensi-ilta: 12.10.2018
- Ohjaajat:
- Jason Reisig, Karey Kirkpatrick
- Käsikirjoittajat:
- Glenn Ficarra, John Requa, Karey Kirkpatrick, Sergio Pablos
- Pääosanäyttelijät:
- Channing Tatum, Common, Danny DeVito, Ely Henry, Gina Rodriguez, James Corden, Jimmy Tatro, LeBron James, Yara Shahidi, Zendaya
- Maat:
- USA
- Kielet:
- englanti
Saman kategorian TOP-leffoja
Suosituksia
Kommentit
Videot
Kommentit
Ludil
Käyttäjä
01.09.19 klo 23:49
Puolentoista tähden pisteytys on mielestäni aika passeli silloin, kun näen elokuvan, joka on teknisesti ja ulkoasultaan suhteellisen toimiva, mutta tarkoituksensa tai sanomansa puolesta puolivillainen tai/ja omaa puolivillaisuuttaan ylistävä. Sisällöllisesti närkästyttävät elokuvat ovat närkästyttäviä, olkootpa sitten taide-elokuvia tai sitten tällaisia kaupallisia kokoperheenrainoja. Eli mitä enemmän näitä puolentoista tähden puolivilloja näen, sitä enemmän vakuutun siitä kuinka arvostankaan selkärankaa.
”Pikkujalka” on periaatteessa mikä tahansa näkemäsi tusina-animaatio jeteistä ja ihmisistä, mutta mukamas tusinaa ’syvemmällä’ sisällöllä. Syvempi sisältö tulee karvatassujen opetuksista siitä, että on fiksua kyseenalaistaa oman kansansa kulttuuri, historia ja yhteiskunta vähän niin kuin periaatteellisista syistä: kaikki vanha on tyhmää ja vanhan tyhmän kannattajat ovat muinaispieruja. Leffa olisi looginen jos kaikki ’uusi’ esitettäisiin myös yhtä tyhmänä, mutta sitähän kehitys ei tietenkään ole – silloinkaan kun sillä on vähemmän sanottavaa ja ideaa kuin vanhalla tyhmällä (jos sillä ylipäätään on mitään muuta ideaa kuin vetoomus ’no kun mä haluun’:n puolesta). Hieman siis mietityttää se, mitä elokuvan tekijät haluavat viestittää lapsikatsojille tarinalla siitä, ettei mihinkään ympärillään olevaan pidä luottaa, etenkään hallitukseen tai yhteisöön alias idioottien massaan. Jos sanoma esitettäisiin kunnolla perustellusti tai niin että siinä oltaisiin esitetty vanhalle tyhmälle jotain tunteikasta ’emmä tiiä’-riehumista parempaa tilalle, niin leffa saattaisi toimiakin, mutta tällaisenaan se on nimenomaan selkärangaton, koska:
Trendikästä animaatiota? On. Ärsyttäviä hahmoja ja huonoa läppää? On. Kohellusta ja hösöämistä? On. Räppiä ja muita pliisuuksia? On. Yleisöön vetoava ’syvempi’ tarina? On, ja se on se tarina siitä vanhan tyhmän muinaispieruudesta ja nykyajan fiksuudesta. Sen sijaan että sitä käsiteltäisiin, se vain ’on’ ja se on se asia mikä tässä eniten ottaakin päähän: En kirjoittaisi jonkun helevatun ”Pikkujalan”! yhteiskunnallisista ulottuvuuksista ja niiden puutteista, ellei leffa itse niitä tarjoaisi ja olisi samalla tarjoamatta.
Edellinen sivu | 1 | Seuraava sivu