Batman: The Long Halloween, Part Two (2021)

- Tunnetaan myös nimillä:
- Batman: The Long Halloween, Part 2
- Ohjaajat:
- Chris Palmer
- Käsikirjoittajat:
- Jeph Loeb, Tim Sale, Tim Sheridan
- Pääosanäyttelijät:
- Billy Burke, Jensen Ackles, Josh Duhamel, Julie Nathanson, Laila Berzins, Naya Rivera, Robin Atkin Downes, Troy Baker
- Maat:
- USA
- Kielet:
- englanti
Arvostelut
Pisteet animaatiojäljestä ja ääninäyttelystä, mutta ei muusta
Batman jäljittää edellisessä elokuvassa Gothamia terrorisoinutta Holiday-murhaajaa, ja samaan aikaan syyttäjä Harvey Dent kamppailee omien sisäisten demoniensa kanssa. Miten käy lopulta hyvän ja pahan välisessä taistelussa? Palaako laki ja järjestys koskaan Gotham Cityyn?
Vaikka animaatiojälki ja ääninäyttely ovat edelleen hyvää työtä, samaa ei voi sanoa uskollisuudesta lähdemateriaalille. Olennaisimpiakin kohtauksia on jälleen muokattu, jos mahdollista, vielä ykkösosaakin enemmän ja keskeisiäkin hahmoja on jätetty taka-alalle ja jopa kokonaan pois. Alussa kerronta tuntuu myös jonkin verran hyppelevän eikä yhteyttä alkuperäiseen sarjakuvaan meinaa tunnistaa paikka paikoin ollenkaan. Mitähän tekijöiden päässä on liikkunut? Eikö samalla rahalla olisi voinut vain kuvata, mitä sarjakuvassa tapahtuu?
Batman: The Long Halloween Part 2 saa kyllä pisteet animaatiojäljestä ja ääninäyttelystä, mutta ei juuri muusta. Jos jo ykkösosan kohdalla kehotin lukemaan pohjana olevan sarjakuvan, nyt kehotan tekemään niin entistäkin painokkaammin. Monet animaatioversion tekijöiden valinnat ovat niin pahasti ristiriidassa Loebin ja Salen teoksen kanssa, että mielikuvaa sarjakuvasta ei todellakaan kannata rakentaa tämän kaksiosaisen elokuvan varaan.

Joensuulainen
Käyttäjä , 27 arvostelua
Arvosteltu: 03.04.2023
Katsottu: Kotona
Saman kategorian TOP-leffoja
Suosituksia
Kommentit
Arvostelut
Pisteet animaatiojäljestä ja ääninäyttelystä, mutta ei muusta
Joensuulainen 03.04.2023 11:12
Visailija
Käyttäjä
06.03.23 klo 01:07