Alan Partridge: Kukkona tunkiolla

(2013)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Alan Partridge: Kukkona tunkiolla
Genret:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Alan Partridge: Alpha Papa
Valmistusvuosi:2013
Pituus:90 min
Pisteytyksiä: 24
Tarkka arvio: 2.23

Alan Partridge on Steve Cooganin esittämä, kuvitteellinen televisio- ja radiojuontaja. Partridge on raivostuttava tyyppi: itsekeskeinen, röyhkeä ja hyvin huomionkipeä. Omasta mielestään hän on nerokas juontajalegenda.Elokuvan alussa tapaamme katkeroituneen Alan Partridgen. Aiemmin suuresta suosiosta nauttineen miehen ura on väsähtänyt ja Alan on jämähtänyt pienen radioaseman aamupäiväohjelman juontajaksi.

Tilanne muuttuu, kun suuri mediakonserni ostaa aseman. Tieto tulevista irtisanomisista ajaa Alanin epätoivoon, ja hän päätyy vakuuttamaan nerokkuuttaan uudelle johdolle. Lopulta hän anelee näitä pitämään hänet ja antamaan potkut kollegalleen, Pat Farrellille (Colm Meaney).

Farrell saa kenkää ja joutuu lähtemään saman tien. Pettynyt mies palaa myöhemmin asemalle ja ottaa entiset työtoverinsa panttivangeiksi. Ainoa henkilö, johon Pat luottaa ja jolle hän suostuu puhumaan, on Alan. Yhdessä miehet aloittavat hyvin eriskummallisen, suoran radiolähetyksen.

Kommentit & Pisteytykset

Also Starring
Kaamos
ms
Vilperi
Beer Master
Miketti
sloth
rillijulle
eskoaarne
lällälää79
Spielburger
Eyehategod
cronenberger
Haahuilija
Addeh
Luffy
feelslikesleep
Pasma
tirehtööri
Xsamid
Jii89
Uytp7
shakk
Nico

Lisää luettavaa