Huom: Arvostelussa alkuperäinen kultakuume vuodelta 1925.
Kultakuume, elokuva josta Charles Chaplin oli sanonut haluavansa tulla muistetuksi. Kultakuume onkin ehdottomasti Chaplinin parhaimmistoa ja se on ehdottomasti yksi elokuvahistorian merkkiteos ja Chaplinia parhaimmillaan.
Pikku kulkuri lähtee Klondikeen etsimään kultaa. Muutaman sattuman kautta hän päätyy mökille kahden muun kullanetsijän kanssa. Luonnonvoimat pauhuavat ulkopuolella ja ruokavarat ovat lopussa. Tästähän tietysti seuraa monia ikimuistoisia kohtia, kuten esimerkiksi kengänsyönti ja legendaarinen kanakohtaus.
Elokuva on hauska, mutta Chaplinin tapaan myös liikuttava ja syvällisempi kuin päällepäin näyttäisi. Pikku kulkuri on ehdottomasti yksi elokuvahistorian sympaattisimpia hahmo ja tänäkin päivänä kulkurin kommellukset jaksavat naurattaa… ja liikuttaa.
Leffa suorastaan pursuaa ikimuistoisia kohtauksia joissa näyttelijät panevat parastaan ja hyvä toteutus kukoistaa. Vaikka suurin osa näyttelijöistä jääkin väistämättömästi Chaplinin varjoon, on Mack Swainin roolisuoritus Big Jim McKinneyna vähintäänkin mainitsemisen arvoinen. Mykkäelokuvissa ei luonnollisesti ole ääntä, joten ilmeet ovat suuressa osassa. Ja hyvin Mack Swain naamaansa väänteleenkin, vaikkei aivan Chaplinin roolisuorituksen tasolle ylläkään.
Kaiken kaikkiaan elokuva on kaikin puolin loistava. Näyttely, käsikirjoitus ja ohjaus ovat kunnossa, kuten melkeinpä kaikki muukin. Uudempi versiokin tuli katsottua, muttei valitettavasti tämän tasolle yllä, mistä voi suurilta osin syyttää selostusta, joka mielestäni aliarvioi katsojaa.Mutta unohdetaanpa nyt ase, kun vanhaa ollaan arvostelemassa.
Mitä siis vielä voi sanoa tästä mestariteoksesta? Eipä juuri muuta kuin, että se on hauska, hellyyttävä ja kaikinpuolin upea seikkailu, jonka jokaisen tulisi nähdä.
nimimerkki: Elokuvafriikki
