MCU:n ensimmäinen tietynlainen välietappi on saatu valmiiksi Avengers: Endgamen ansiosta. Kaikki alkoi vuonna 2008, kun ensi-iltansa sai Jon Favreaun ohjaama Iron Man. Ja tästä alkoi vuosituhannen suuri supersankarielokuvien aikakausi. Se ei ole vielä lähellekkään päätöksessään, mutta monille Endgame saattaa juuri olla se ainoa ja oikea loppu, sillä on mahdollista, että menetämme tutut hahmot. Voin myöntää, että saatoin jopa fanittaa näitä elokuvia jossain vaiheessa, mutta nykyään en juuri katso näitä fanina. Vain viihde-elokuvina.
Leffa oli täynnä fan serviceä ja se on ymmärrettävää. Onhan kyseessä täysin faneille tehty supersankarileffa. Varmasti tämäkin leffa saa hypensä takia ylistämistä, mutta mitään suurempaa taidetta tässä ei ole. Kyseessä on merkittävä ja monille tärkeä, mutta ei sinänsä sisällä mitään elokuvallisesti uutta tai mullistavaa (paitsi, että onhan tämä leffa ihan helvetin iso tapaus). Toki MCU:n tapa rakentaa universumiaan on vaikuttava, mutta itse perus kaava kulutettiin aikoja sitten. Tietty Endgame tuntuu monia muita mörveleitä freshimmältä, mutta on silti loppujen lopuksi liukuhihnatuotannolta maistuva sarjalleen tärkeä tuotos. Vitsejäkin jaettiin sopivaan tahtiin, ehkä hieman rytmityksessä oli ongelmia.
Luonnollisesti kerronnassa on ongelmia, sillä leffan täytyy hoitaa niin paljon ja käsitellä useita hahmoja. En pitänyt suunnasta johon Thoria vietiin, sillä Thor: Ragnarokin jälkeen hahmosta on tehty vitsiä itsestään. Tony Starkin hahmoon syvennytään sopivasti ja pari aiempaa leffaa varjoon jäänyttä hahmoa saavat jälleen loistaa. Erityisesti Tonyn tarina on kerrassaan upea. Hulkia viedään komediallisempaan suuntaa ja Thanos on jälleen mainio pahis.
Alku lähtee erittäin nopeasti käyntiin. Omaan makuun jopa liian nopeasti ja sitten poukkoilemme sinne sun tänne kolmen tunnin ajan. Epätasaisen tämä todella onkin, mutta sitoo silti juonikuvioita paremmin yhteen kuin Infinity War. Endgamehan periaatteessa on Infinity War: Part 2. Alkupuolella on myös yllättävä tapahtuma, joka antaa fiiliksen, että tässä lähdetään mielenkiintoiseen ja yllättävään suuntaan. Aikamatkustusteeman lähtiessä käyntiin käydään läpi paljon hienoja hetkiä ja tarjotaan valtaisaa nostalgiaa sarjan faneille. Visuaalisesti erittäin häikäisevä teos. Joskin CGI:n valtaisa ylikäyttäminen alkaa häiritsemään leffan loppuvaiheilla. Loppu on silti erittäin eeppinen ja siinä on vaikea olla hymyilemättä.
Captain Marvel käy vain pariin otteeseen pistäytymässä ja palaa sitten lopputaistelussa mäiskimään. Hyvä valinta jättää häntä vähemmälle, sillä hahmo on turhankin ylivoimainen, mutta hänen hahmonsa oli liitetty tarinaan hieman heikosti. Lopputaistelun alkaessa tuntui oikeasti siltä, että nyt mennään sieltä missä aita on matalin ja käsikirjoitus on laiska. Usein myös juttuja selitetään katsojaa aliarvioiden auki. Loppuratkaisuihin olin suhteellisen tyytyväinen ja jäi hyvä maku suuhun. Vuotensa eeppisin leffa ja täydellinen viihde- ja popcorn-elokuva. Herkimmille faneille myös varmasti tunteellinen kokemus.
”Whatever it takes.”