Bruce Willis on esittänyt poliisia niin monesti, että eläkeikä jo lähestyy, mikä ei estä häntä tähdittämästä parin vuoden päästä ilmestyvää neljättä Die Hard -elokuvaa. Väsynyttä ja alkoholisoitunutta Jack Mosleyä esittävä Willis napsahtaa hereille, kun rutiinivankikuljetus keskeytyy väijytykseen toimintajännärissä 16 Blocks. Eddie-niminen (Mos Def) vanki on kuljetettava aamukymmeneen mennessä oikeuden eteen todistamaan poliisipiiriä vastaan tai juttu raukeaa.
Likaisista poliiseista, poliitikoista ja virkamiehistä kertovat tarinat kuvastavat varsinkin amerikkalaisten alituista pelkoa joutua auktoriteettien pettämiksi. Maailman rikollisimpiin kaupunkeihin kuuluva New York onkin vakiomiljöö tämän tyyppisille rikostrillereille. Kuudentoista kujan läpikulkumatkalla newyorkimainen sielunelämä on taas kerran esillä, mikä on allekirjoittaneelle aina miellyttävä kokemus.
Eläkeikä lähestyy
Richard Donnerin piti eläköityä jo pari vuotta sitten, mutta suureksi flopiksi jääneen päätöselokuva Timelinen jälkeen Donner nähtävästi halusi puhdistaa maineensa. Tuloksena on varsin väsynyt keski-ikäisten setien ammuskeluriitti. Tarina itsessään soljuu eteenpäin varsin kiikkerään, muutamia yllätyksiäkin on varattu palanpainikkeeksi.
Valittamisen aiheeksi nousee Glen MacPhersonin kuvaus ja Steve Mirkovichin leikkaus, jotka tekevät takaa-ajoista ja toimintakohtauksista epäonnistunutta sohimista. Donnerilta olisi odottanut enemmän näkemystä siitä, kuinka adrenaliinia pumpataan suonistoon.
Mos Def on kaikkein inhimillisin vahanukkesetien keskellä Eddie Bunkerina, jonka puolet poliisipiiristä haluaa, mieluiten kuolleena, käsiinsä. Samat vanhat moraalisaarnat hyvistä ja pahoista miehistä ovat mukana oheismateriaalina, jonka mieluiten jättää lukematta. 16 Blocksin ongelma on kolmentähdensyndrooma: ei liikuta suuntaan eikä toiseen. Palaset eivät hankaa toisiaan, mutteivät sen pahemmin muodosta toimivaa kokonaisuuttakaan.
nimimerkki: Martin van Wetten
