Varttunut katsoja herää tarinaan puolessavälissä ja samalla lapsilta loppunee mielenkiinto.

23.12.2001 00:49

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Bicentennial Man
Valmistusvuosi:1999
Pituus:132 min

Ulkoisilta puitteiltaan homma tuntuu lastenelokuvalta. Leffa lähtee liikkelle hauskana roboleffana, joka soveltuu takuulla lapsillekin. Pikkuhiljaa asiat alkavat muuttuvat moninaisemmiksi ja katsoja laitetaan ajattelemaan elämän ja ihmisyyden perimmäisiä kysymyksiä. Leffa pohjautuu Isaac Asimovin novelliin.

Juonesta: Menestyvä bisnesmies hankkii kotitalouskonerobotin. Mies luulee ostaneensa kotiaskareissa auttelevan peltikasan, mutta robo paljastuukin luovaksi ja ajattelevaksi kapistukseksi. Valmistaja kertoo robossa olevan sirun olevan viallinen. Bisnesmies alkaa opettamaan robotille asioita ihmisyydestä. Lopulta robo haluaa ostaa vapautensa ja muutattaa itsensä niin ihmiseksi kuin suinkin mahdollista.

Tarina on koskettava ja suuria ajatuksia herättävä. Kummallista, että tällainen leffa on jäänyt itseltäkin väliin. Hyvä kun tilanteeseen tuli korjaus. Pläjäyksen on ohjannut Chris Columbus, joka huuteli megafoniin myös rahaa teattereissa takovan Harry Potterin kuvauksissa. Robotin elämää on jäänyt yleisesti pienemmälle huomiolle ilmeisimmin siksi koska sen ajatellaan olevan lastenleffa. Lapsilla ei arvatenkaan mielenkiinto pysy täyttä kahta tuntia yllä. Leffa on hieno, mutta sille valittu kohderyhmä on ollut väärä. Leffa ei oikein vakuuta varttuneempaa katsojaa alussa. Varttunut katsoja herää tarinaan puolessavälissä ja samalla lapsilta loppunee mielenkiinto.

Jos haluat pohtia asioita ja vaivata päätäsi filosofialla niin tökkää tämä homma masiinaan. Älä anna alun hämätä.

Arvosteltu: 23.12.2001

Lisää luettavaa