Miten saada kiinni murhaaja jonka ulkonäkö muuttuu jatkuvasti? Noh, ainakin italialaisessa rikostrillerissä se vaikuttaa huomattavan vaikealta. Lähinnä Cannibal Holocaustista muistettavan Ruggero Deodaton ura oli vuonna 1988 jo pahasti ehtoopuolellaan, kun hän ohjasi tämän erikoisen mutta myös toimivan giallon, tarttuen varsin mielenkiintoiseen aiheeseen: erittäin nopean vanhenemisen aiheuttavaan tautiin.
Robert Dominici (York) on maailmankuulu mestaripianisti, jolta ei puutu mitään. Hän on nuori ja komea. Sitten hän saa tietää sairastavansa tautia, joka vanhentaa ihmisen vanhukseksi muutamassa kuukaudessa. Parannuskeinoa ei ole ja tauti johtaa lopulta kuolemaan. Hiljaisen alistumisen sijaan Robert päättää salata sairastumisensa niin pitkään kuin mahdollista, ja menee salailussaan hyvin pitkälle, jopa niin pitkälle että murhattuaan salaisuutensa selville saaneen naisen hän saa peräänsä poliisikomisario Dattin (Pleasence).
Jos minun pitäisi valita yksi italialaisohjaaja, se olisi Deodato: hänhän on pirun lahjakas ohjaaja ja kenties parhaiten se näkyy juuri Off Balancessa, joka varsin selkeästi on ohjaajansa oma show. Gianfranco Clericin ja Vincenzo Manninon käsikirjoitus on toki taidolla luotu ja varsin toimiva, ja päärooliin on saatu myös kohtalaisen nimekäs ja erittäin taitava Michael York (Cabaret, Pako tulevaisuudesta), mutta kaiken kaikkiaan elokuvan komeinta antia on juuri Deodaton moitteeton kerronta. Vaikka tarinan sävy oudohkosti vaihtuukin elokuvan myötä (raina alkaa rikostrillerinä, muuttuu kauhuelokuvaksi ja lopulta siitä tulee traagillinen draama), se ei juuri haittaa, sillä hyvin rullaavaa tarina, jossa on riittävästi koukkuja ja jännitystä tihentäviä käänteitä, jaksaa hyvin kantaa loppuun asti. Tunnelmaa riittää, katsoja kykenee elämään Robertin henkisen sekasorron mukana. Muutamat vanhenemista kuvaavat kohtaukset ovat irvokkuudessaan puistattavan hienoja.
Näyttelijäpuolikin on runsaasti tasokkaampaa kuin keskivertoeksploitaatiossa: suuri osa porukasta löytyy myös ”oikeista” elokuvista. Pääroolin Michael York eläytyy ei-niin-tavanomaiseen rooliinsa hyvin, tehden samaistumisesta helppoa. Oikeudenpalvelijaa esittävä Donald Pleasencekin (tuttu Halloweeneista ja James Bondeista) hoitaa roolinsa välttävästi, lukuun ottamatta erästä kohtausta, jossa hän innostuu mekastamaan oikein kunnolla huudellen murhaajan perään ”Bastaarrddd!!” kuin irtopää Re-Animatorissa ikään. Moisesta suorituksesta olisi kannattanut antaa vaikka parhaan sivuosanäyttelijän Oscar, niin huima määrä tunnetta on mukana. (Kyseinen kohtaus mainitaan lähes jokaisessa löytämässäni arvostelussa elokuvasta, joten kyllähän sen täytyy olla hyvä.) Italialaiskauhun harrastajat (onko tällä muutakin yleisöä?) voivat bongata lyhykäisesti ruudulla vilahtavat Deodaton ja Giovanni Lombardo Radicen: Cannibal Feroxista tuttu Radice nähdään pikkuroolissa pappina, ja Deodato tekee lyhyen cameon ennen ensimmäistä murhaa.
Off Balance on siis varsin onnistunut murhatrilleri, joka taitaa lisäksi olla ainoa Deodaton leffa, jolle valtavirtaelokuvien katsojatkin voivat antaa enemmän kuin yhden tähden. Kauhutunnelmaa luodaan muutamilla komeilla kohtauksilla, joissa ei Deodaton tunnetuimpien elokuvien tavoin läträtä verellä kovinkaan graafisesti, vaan luotetaan ennemminkin tunnelmaan ja murhan näyttämistapaan. Eräs kohtaus tuo hieman mieleen Hohdon verta tulvivan hissin, tiedä sitten oliko se tarkoituksellista apinointia. Loppukohtauksen Deodato on apinoinut omasta elokuvastaan, seksploitaatiosta Talo puiston laidalla. Sen ja jännitykseltään latistuvan lopun vuoksi tähtiä ei elokuvan hyvästä laadusta huolimatta heru kolmea ja puolta enempää.
