Ruorimies on jälleen niitä sellaisia leffoja. Vaikka nykyään monen mielestä [movie]Kovaa kyytiä ja kaunokaisia[/movie] lukeutuukin kaikkien aikojen parhaiden ja hauskimpien elokuvien harvalukuiseen eliittijoukkoon, ei yleisön tai kriitikoiden suhtautuminen ilmestyessään ollut kovinkaan mairitteleva. Niinpä Buster Keaton tiimeineen päätyikin seuraavaan leffaansa surrealististen kokeilujensa sijaan palaamaan perinteisimpään mahdolliseen osaamisalueeseensa, mutta muutamalla hauskalla twistillä…
Ruorimiestä varten Keatonin taustajoukot menivät ostamaan kokonaisen laivan. Buster itse esittää tällä kertaa pilalle hemmoteltua yläluokkaista juippia, joka päätyy ajelehtimaan aavalle avomerelle yksin rakastamansa naisen kanssa. Kuten varmaan arvata saattaa, tarjoaa seikkailu mahdollisuuksia täysin uniikeille gageille ja kepposille, joita et todennäköisesti tule koskaan näkemään missään muualla: tällaisesta toimikoon esimerkkinä aikansa jättimäisessä sukelluspuvussa suoritetut vedenalaiset kohtaukset, joissa mm. miekkaillaan kalojen kanssa. Oikeassa elämässä laivaan oli tietenkin palkattu oma monikymmenpäinen miehistönsä, joka vain piilotteli kameran toisella puolella.
Vaikka Keatonin sooloilu vaivattomalta valmiissa leffassa ehkä näyttääkin, oli itse elokuvan tekoprosessi kaikkea muuta. Ruorimiehessä Keaton tiimeineen koetti toteuttaa draama- ja komediapainotteisemmat kohtaukset eri ohjaajien vetämänä, mutta lopulta tekijöiden sukset menivät niin pahasti ristiin, että lopullinen tuotos tehtiin valmiiksi asti yksin toisen tiimin voimin osittain salaa. Sukelluskohtaukset oli vastaavasti alkujaan tarkoitus toteuttaa sopivassa lämpimässä altaassa, mutta ainakin osa jouduttiin kuvaamaan loppuun jääkylmässä järvivedessä rautaisen tahdon ja miestä vahvemman vaikutuksen alaisena.
Ruorimies ei ole huono elokuva, eikä etenkään Keatonin filmografian heikompia esityksiä, mutta omasta mielestäni tietty varovaisuus tästä kyllä paistaa selvästi läpi, kuin suoraan toimintaan ja huimiin stuntteihin erikoistunut koomikkomestari tiimeineen olisi tarkoituksella varonut menemästä vitseissään turhan pitkälle. Toki tämä voi olla em. tuotannollisistakin ongelmista johtuva juttu, mutta itse en Ruorimiestä aivan Keatonin parhaimmistoon menisi laskemaan; mykän komedian mestareiden timanttisimpien teosten taso on yleensäkin niin huima, ettei niille välttämättä löydy haastajia nykypäivänkään viritysten piiristä kuin enintään kourallinen.
