Glyndwr Michael (Lorne MacFadyen) oli epämääräinen kulkuri ja se ei miellyttänyt häntä. Hän siis muutti nimensä, värväytyi brittilaivastoon ja oppi aika runsaasti maihinnousualusten tekniikasta. Hänellä oli kihlattu Pam (Kelly Macdonald) ja levottoman, toimintaa kaipaavan luonteensa vuoksi oli huolimaton raha-asioissaan ja inhosi toimistotyötä. Hän kaatui kuriiritehtävässä ja majuri William Martin haudattiin Huelvaan. Jonkinlaisena detaljina hänen tavanomaisen dramaattinen elämä tapahtui hänen kuoltuaan.
Toisen Maailmansodan aikana juonittiin ja kieroiltiin. Liittoutuneet aikovat iskeä Välimerellä ja kohde on Sisilia. Kartta sanoo sen. Iso. Kreikkaan johtava petkutus on siis keksittävä ja Ewen Montagun (Colin Firth) johtama tiedusteluosasto alkaa töihin. Osasto toimii amiraali Godfreyn, eli M:n (Jason Isaacs) alaisuudessa ja tämä toimii Sir Winston Churchillin (Simon Russell Beale) alaisuudessa. Osaston matriarkka on Hester Leggett (Penelope Wilton), kakkosmies on Charles Cholmondeley (Matthew Macfadyen) ja sivuhuomioita antaa Ian Fleming (Johnny Flynn) joka osaa soveltaa fiktiota todellisuuteen ja em. Pam on itse asiassa kaunis leski Jean Leslie samasta osastosta. Lopputulos: jauheliha nieltiin kokonaan leffassa missä brittienglantia puhutaan paitsi silloin kun puhutaan espanjaa.
John Madden ohjaa peribrittiläisen kuivakkaa vakoilujännäriä missä todellisuus on tarua ihmeellisempää. Michelle Ashfordin käsikirjoitus perustuu Ben MacIntyren kirjaan ja koska kyseessä on historian silmissä täydellinen onnistuminen pitää elokuvallisesti mielenkiintoinen draama hakea varsinaisten tapahtumien ulkopuolelta ja ehkä keksittävä. Vakoilumiesten ja -naisten on siis oltava ovelia, kytättävä toisiaan ja selviteltävä tunteitaankin. Koomisiakin hetkiä on hienovaraisesti mukana ja missään nimessä ei ole mukava sattuma että Madridin yliopiston patologian professori Del Torno (Pedro Casablanc) on Huelvassa ja kivikova ammattilainen. Monenlaista sekametelisoppaa on sekoitettava jotta petkutus menee läpi ja Teddy (Jonjo O’Neill) on merkki siitä että saksalaiset tai ainakin jotkut heistä ovat hereillä.
Colin Firth on kieroilun ja hämäyksen ammattilainen joka laittaa perheensä turvallisuuden ensimmäiseksi ja tämän likainen salaisuus on Ivor (Mark Gatiss) jonka salaisuuden hän itsekin tietää ja ei ole sanonut kenellekään. Matthew Macfadyen on apuri joka muodostaa vähäisen kolmiodraaman yhden kärjen ja keskustana sille on Kelly Macdonald kovahermoisena leskenä ja Penelope Wilton on vakaa moraalinen tukipilari. Jason Isaacs on karski M joka ei luota valheisiin vaikka hämää ja harhauttaa mielellään ja tämä tietysti tietää kaikista jotain ja epäilee kaikkea. Simon Russell Beale on Sir Winston Churchill joka ei pidä vakoojista koska näiden kieroilu ajaa perse edellä puuhun ja on aika kärttyisä ukko joka suosii uskaliasta suunnitelmaa joka tehdään oikein.
Täydellinen onnistuminen ei anna tilaa suurelle dramatiikalle vaikka läheltä piti-hetkiä on aika isosti ja varsinainen ihmisdraamakin ratkeaa komeasti aiheuttajan poistuessa omasta tahdostaan ja tulokset puhuvat kaiken tarpeellisen. Operaatio Jauheliha oli ovelasti toteutettu ja jotkut sen ratkaisut olivat yksinkertaisuudessaan nerokkaita. Elokuvana se ei ole mitään todella ihmeellistä, mutta jälleen kerran Glyndwr Michaelin hauta alleviivaa todellisuustaustan.