Eräänä päivänä Timo Poralan (Samuli Edelmann) asunnon edessä vetelee sikeitä vähemmän nuori mies jonka nimi on Leo Porala (Vesa-Matti Loiri) ja hän sattuu olemaan Timon isäukko. Lisäksi aikaa edellisestä tapaamisesta on 35 vuotta ja Leolla on asiaa susirajalle ja luonnollisesti Timo raahautuu mukaan.
Mika Kaurismäki ohjastelee road-movieta missä isäukko ja poika kulkevat eteenpäin tiellä ja siinä samalla kehittyvät parempaan suuntaan. Mukana on myös huumoria vakavien aiheiden vastapainona ja matkaajissa on myös kontrastia. Kyseessä on puhdas, päähenkilöidensä matkaan keskittyvä road-movie ilman taka-ajatuksia.
Jo elokuvan alussa kaikkea muuta kuin nuori, solakka, siloposkinen ja komea Vesa-Matti Loiri herättää sympaattisen vaikutelman räikeään paitaan pukeutuneena Leona ja kun tämä alkaa näpäyttelemään sukkeluuksia alkaa katsojan suupieleen tulla hymyä. Sukkeluuden lisäksi Leossa on myös viisautta ymmärtää seurauksia ja vilpitön halu hyvittää asioitaan. Samuli Edelmann antaa mainiosti kontrastia huomattavasti kireämpänä Timona jolla on syitä kireyteen ja elämään paukahtanut partanaama on uusi sellainen. Edelmannin kireämpi suoritus antaa kovasti kampoihin Loirin ja se ei ole yhtään vähäteltävä suoritus. Lyhyesti sanoen Loiri ja Edelmann ovat erinomaisia ja se onkin ehdoton edellytys road-moviessa joka perustuu päähahmoihinsa. Sivuroolien tarkoitus on tulla elokuvaan, tuoda päähenkilöistä esiin jokin uusi, dramaattisesti merkittävä piirre ja poistua.
Se (Allekirjoittaneelle) parempi Kaurismäki ohjaa sisältö- ja toteutuspuhtaan road-movien ja vähempää ei voi vaatia. Harmi vain että kyseessä on vain erinomaisten näyttelijöiden tähdittämä road-movie – ei klassikko.
