Kolme brittiagenttia murhataan samana päivänä. Tilanne on niin poikkeuksellinen, että M (Bernard Lee) lähettää James Bond 007:n (Roger Moore) tilannetta selvittämään ja vielä hakee tämän suoraan kotoa. Heti New Yorkiin saavuttuaan Bond joutuu hengenvaarallisen hyökkäyksen kohteeksi ja Felix Leiter (David Hedison) tarkkailee San Moniquelaista diplomaattia, Kanangaa (Yaphet Kotto). Bond kohtaa harlemilaisgangsteri Mr. Bigin (Yaphet Kotto), tämän ihastuttavan ennustaja-apurin, Solitairen (Jane Seymour) ja onnistuu pakenemaan pälkähästä. Kanangan muodostamaa johtolankaa seuraten, voodoon ja ovelien teknisten jippojen muodostamia uhkia vältellen Bond manipuloi Solitairen mukaansa ja livahtaa New Orleansiin, joskin Mr. Bigin liiga on vastaanottamassa ja Bond oppii tämän ja Kanangan pirullisesta juonesta vallata USA:n heroiinimarkkinat ilmaisella huumeella ja sitten kääriä suunnattomat voitot dramaattisesti kasvaneella addiktien määrällä. Jälleen kerran onnistuu Bond pakenemaan ja seuraavaa takaa-ajoa sotkee vielä esivallan paikallinen edustaja sheriffi J.W Pepper (Clifton James), jonka syvän etelän junttiaksentti herättää naurua. Jälleen San Moniquella Bond keskeyttää hurjat voodoomenot, kellistää Baron Samedin (Geoffrey Holder), tekee itseään täynnä olevasta Kanangasta kaasupallon ja vielä paiskaa romanttisen paluumatkan tärväävän Teeheen (Julius W. Harris) ulos ikkunasta, joskin mies joka ei voi kuolla osoittaa olevansa sellainen.
Roger Mooren debyytti Bondina on samaa henkeä kuin sitä edeltänyt Conneryn jäähyväiset, joskin siinä missä Conneryn viimeinen epäonnistui onnistuu debyytti. Elä ja anna toisten kuolla on viihdyttävä annos takaa-ajoja, juonitteluja ja tunnelmia. Sikareita polttavan ja Mooren suoritus Bondina on huomattavasti kevyempi Conneryyn verraten, joskin hän silti on vakuuttava. Yaphet Kotto ensimmäisenä mustana Bond-roistona on karismaattinen tapaus ja hänellä on myös vakuuttava kokoelma mustaa muskelia apunaan, joista erityisesti bassonauraava Baron Samedi jää mieleen ja Geoffrey Holder melkein kahden metrin mitassaan on teatraalisen uhkaava. Jane Seymourin suoritusta Solitairena on vaikeampi arvioida. Se on kiistattoman viehättävä ja karismaattinen, mutta hahmo jää kuitenkin harmillisen ohueksi.
Kokonaisuus on toimivaa laatua eikä mikään ole pielessä. Vahva piristysruiske Bond-elokuvien sarjalle ja osoitti sen kykenevän muuttumaan ajan myötä mikä on välttämätön edellytys eloonjäännille.
