Ah, nuo avaruuden käymättömät korpimaat… Tieteisviihteen kultakimpaleisiin kuuluu ehdottomasti Star Trekin toinen tuleminen, eli The Next Generation. 1980-luvun lopussa startannut sarja eli tv-ruuduilla ruhtinaalliset seitsemän kautta ja näyttää ikäsekseen hyvältä. (Sen edeltäjä, hauskan 1960-lukulainen Star Trek pääsi vain kolmeen kauteen.) Star Trek -sarjoista TNG on tämän lisäksi toinen niistä kahdesta, joiden elämä on jatkunut myöhemmin valkokankaalla. Kippis sille – tai klingoniksi ilmaistuna: ‘IwlIj jachjaj!
TNG:n parhaimpana kautena pidetään fanien keskuudessa (vasta) viidettä kautta. Ensimmäinen ja toinen kausi kuluivat kypsytellessä ideaa, ja vielä kolmannellakin näyttelijäkaartissa oli hemmoja, joilla sen oman roolin sisäistäminen oli yhä kesken. Viidenteen kauteen mennessä kaikki palaset alkoivat olla kohdallaan; roolit istuivat, kerronta kulki, futuristinen maailma hengitti ja vain pienessä joukossa jaksoja tarinankehittely lipesi pieleen. Parhaimmat jaksot ovat tietysti niitä, joissa esitetään esimerkiksi kysymyksiä ihmisyydestä tai kuolemasta. Yllättävää kyllä, epärealistisen ulkokuorensa sisässä TNG kantaa yhtä suuria asioita kuin jotkin ryppyotsakriitikoiden lellikkidraamat. Asialla on myös paradoksaalinen puolensa; hän, joka eskapistisesti painuu tähtireen matkaan, voi löytää sen kyydistä mielenkiintoisia näkökulmia tosielämän maisemaan. Harmillisen moni fanfictionin tekijä unohtaa, että oikeastaan juuri tämä puoli on TNG:n viidennelläkin kaudella Se juttu. Vaikka avaruutta seilataan sotilaallisessa ojennuksessa, tässä sarjassa Enterprisen kapteeni (Stewart) on ensisijaisesti sovittelija ja neuvottelija.
Viidennen kauden 26 episodin joukkoon mahtuu monta hyvää, mutta myös muutama heikompi tapaus. Kehnoimpiin jaksoihin lukeutuu Imaginery Friend, jossa neuvonantaja Deanna Troi (Sirtis) saa vaivoikseen mielikuvituksekkaan vekaran (Noley Thornton). Lapsukainen väittää kuvittelemansa ystävän olevan totta ja kun kuvitelma alkaa käyttäytyä kuin mikäkin poltergeist, mikään ei enää suju. Paperilla ehkä hyvältä tuntuneen idean pilaavat keskiverrot lapsinäyttelijät, mutta vuorosanatkaan eivät niitä sulavimpia tässä jaksossa ole. Lopullinen niitti koko viritykselle on vähäinen aika – tarina on pakattu n. 45 minuutin standardimittaan hutiloidun tuntuisesti. Paketti on liian tiukka toimiakseen edes puoliksi.
A Matter of Timessa haukut ansaitsee sen keskeisimmän roolin näyttelijä. Skandinaavisen nimen omaavaa aikamatkaajaa esittävä Matt Frewer pieksee osastaan ja samalla koko jaksosta kaiken nautittavuuden turhalla mesoamisella. New Ground sortuu taas kaavamaisuuteen ja on sitä myöten helposti arvattava isä (Dorn) ja poika (Brian Bonsall) -kuvioissaan. Yleisesti fanien piirissä kauden huonoimpiin kuuluvana pidetään myös episodia Disaster. Siinä on hyödynnetty katastrofileffojen aineksia, mikä tekee jaksosta hyvinkin poikkeavan. Teknisten ongelmien vuoksi Deanna Troista tulee aluksen väliaikainen komentaja, kapteeni on jumissa hississä ja androidi Datakin (Spiner) joutuu luopumaan päästään. Kaiken huipuksi hurja ja sotaisa klingon Worf pääsee auttamaan synnytyksessä. Vaikka Disaster onkin hyväksi Star Trekiksi melkomoista mämmiä, se ilahduttaa takuulla katastrofileffoihin mieltynyttä.
Entä kauden huippukohdat? Jo toinen jakso, Darmok, on esimerkillisen fiksusti kirjoitettua sci-fiä. Hienoimmat ideat ovat sen dialogissa. Enterprisen miehistö kohtaa kansan, joka puhuu heille käsittämätöntä metaforakieltä. Kapteeni Picard kaapataan tämän kansan toimesta ja hänen on yritettävä ratkoa kumman kielen salat hirveän pedon hönkiessä niskaan. Darmokia vielä paremmaksi nousee Hero Worship, jossa tutkitaan ihmisyyttä. Jakson on ohjannut Patrick Stewart, eli ”kapu” itse. Dramaturgian hienoisesta jäykkyydestä huolimatta episodi onnistuu viehättämään; tällä erää keskeinen lapsinäyttelijä, Joshua Harris, on varsinainen löytö. Yksinäisen pojan leimautuminen androidi Dataan on sekä traagista että hellyttävää. Tapaus tuo sopivasti lisää syvyyttä välillä pelkkänä narrihahmonakin heiluvaan androidiin.
Ethics taas on jakso, jossa klingon Worf nousee parempaan valoon. Rakenteeltaan jälleen hiukan poikkeavassa osassa käsitellään kuolemaa – sehän on klingoneille kunnia-asia. Mielenkiintoisesti virittyneenä episodina voidaan pitää I, Borgiakin. Jonathan Del Arcon tarkasti näyttelemä nuori borg joutuu siinä yksin vangiksi Enterpriselle. Borgit, kuten trekkerit tietävät, ovat kyborgiyhteisö, jolla on yksi mieli ja halu tehdä kaikista muista borgeja (vrt. fanaatikot yleensä). Jakson teemana on tietoisuuden herääminen.
Jos Ethics käsitteli kuolemaa, niin tavallaan tekevät myös The Next Phase ja The Inner Light. Jälkimmäinen on Patrick Stewartin show, sillä koko jakso keskittyy kapteeni Picardin ympärille – tai oikeammin muinaisen keksijä Kaminin ympärille. Menetettyään tajuntansa Picard huomaa elävänsä vaatimatonta eloa keksijänä kuolevalla planeetalla. Vaikka Stewartin tupee ei joka kohtauksessa erityisen upealta näytä, episodi on muuten kaunis. The Next Phasessa siirrytään heti alkuun manan maille, kun miehistön jäsenet Geordi (Burton) ja Ro (Forbes) huomaavat muuttuneensa aineettomiksi. Osan rytmitys on kohdallaan kuin Otava ja pientä äksöniäkin on mukana.
Viidennen kauden vierailevista näyttelijöistä kuuluisimpia lienevät kaksiosaisessa Unification -tarinassa näyttäytyvä Leonard Nimoy (Spockina, totta kai), täydellisenä puolisona (lue: kauppatavarana) aluksella matkaava Famke Janssen (episodissa The Perfect Mate) ja Kelsey Grammer, joka lainaa kasvojaan vinhan aikajatkumotarinan (Cause and Effect) epäonniselle kapteeni Batesonille. Varsinaiseen vakiomiehitykseen kuuluu tietysti baarinpitäjä Guinanin roolia vievä Whoopi Goldberg, jota ei häntäkään voi kovin vähäiseksi tunnettuudeltaan väittää.
Kauden ensimmäinen sekä viimeinen episodi ovat kaksiosaisia, joten TNG:n viitosboksi huutaa vierelleen helposti neljättä ja kuudetta kaverikseen. Puuttuvat episodit voi toki haalia hyllyynsä erikseenkin – ainakin videolla niitä on siten levitetty ja R1:nä yksittäisiä jaksoja voi löytää jostakin kuukiven alta.
* 26 episodia, jokainen n. 45 min
* R2-alueella julkaistu paketti sisältää näiden lisäksi mm. muutamia haastatteluja ja hatunnoston alkuperäisen Star Trekin luojalle, Gene Roddenberrylle, joka vaihtoi ulottuvuutta TNG:n viidennen kauden aikana
* boksista ei löydy suomitekstejä, mutta muita vaihtoehtoja ruotsista espanjaan kyllä
