Ikiaikaisesta hyvän ja pahan taistelusta on jälleen kysymys, kun viimekesäisestä toiminta-annoksesta Wanted vastannut Timur Bekmambetov päästää Venäjän-läpimurtonsa pyörät pyörimään. Maailmanlaajuinen tasapaino valon ja pimeyden voimien välillä horjuu muinaisen ennustuksen tahdissa, ja maailma uhkaa päätyä pimeyden mahdin alle. Tässä tilanteessa pimeyden voimia tarkkailevat yövartijat – joiden toimista seuraillaan erityisesti ”rivisotilas” Antonia (Khabenskiy) – eivät jää toimettomiksi.
Ihan näin helpolla perustarinalla katsojaa ei kuitenkaan päästetä, ja aivojen päästäminen lepotilaan juuri ennen leffan alkua saattaa osoittautua kohtalokkaaksi virheeksi. Pienestä budjetistaan (dollareissa vähän reilut neljä miljoonaa) huolimatta katsojan verkkokalvoille syötetään heti alusta alkaen loisteliasta fantasiakudelmaa, joka pärjää vertailussa kohtalaisesti myös Taru Sormusten Herrasta –elokuville. Venäjällä tämä konkretisoitui Night Watchin julkaisuvuonna 2004, sillä siellä tämä paikallinen fantasia-toiminta keräsi teattereihin enemmän yleisöä kuin samana vuonna ympäri maailmaa katsojaennätyksiä rikkonut Kuninkaan paluu.
Hankaluutta tarinan seuraamiselle tuottaa elokuvan yllätyksellisyys. Leffa toki edustaa fantasiaa, mutta on jopa tässä genressä melko omaperäinen. Se ei kuvia kumarra, eikä mielikuvituksellisia ratkaisuja väheksy. Omaperäisyys on luonnollisesti aina plussa, mutta kaiken elokuvassa tarjottavan ymmärtäminen yhdellä katsomiskerralla on jo urheilusuorituksen tasoa.
Jos yliluonnollisten ilmiöiden viljelystä pidettäisiinkin paussia tai juonenkäänteet olisivat hetken päästämässä katsojaa helpolla, Bekmambetov ei sitä tee. Hän paljastaa olevansa verraton visionääri, ja miestä voisi kutsua jopa Venäjän Peter Jacksoniksi. Kamera-ajot seinien sisään tai ihmisten kuvaaminen pelkkien verisuonten avulla sekä erityisesti sekavan ja sähköisen rajamailla pyörivä leikkaustyyli muuttavat tavalliset kuvat melkoisiksi rakennelmiksi. Aika ajoin tuntuu siltä, että seuraisi ennemminkin muotinäytöstä kuin elokuvaa. Välillä koko teos on suorastaan luotu erilaisten jaksojen vaihtumisen varaan: tietokonemaisemat – jotka voivat jopa lähettää kylmät väreet selkäpiitä pitkin alas – muuttuvat paikoin suorastaan yllättävän tavallisiin kuviin, joissa tehtävä backstagella vuoroaan odottavan maailmanlopun pysäyttämiseksi meikkituoliin tuntuu unohtuvan täysin.
Pääosaan eivät efektimaalailut kuitenkaan nouse. Tästä pidetään huoli sillä, että ruudulle muistetaan nostaa aivan oikeita näyttelijöitäkin. Nimittäin ilman päähenkilö Antonia, johon katsoja voi helposti tarrautua, koko homma saattaisi karata käsistä. Anton omaa joitain tavallisuudesta poikkeavia voimia, mutta muuten hän on aivan kuten muutkin ihmiset vikoineen ja virheineen. Samoin häntä näyttelevä Konstantin Khabenskiy ei ole mikään yltiökomea tai muutenkaan megasankariksi miellettävä heppu. Välillä Antonin väläytellessä kykyjään on jo päässyt unohtumaan, ettei tämä olekaan aivan tavallinen ihminen.
Toisaalta joistain toimintakohtauksista huomaa, että minkä jenkkihitin perillisiä tässä osin ollaan. Matrixin viitoittamaa polkua on moni lähtenyt uudella vuosituhannella tallustamaan, mutta helppo ei sillä ole ollut kulkea. Night Watch ei nojaa näyttäviin toimintakohtauksiin, mutta kyllä se niidenkin avulla osaa nyrjäyttää aivot paikaltaan.
Vaikka Night Watch on pienen budjetin leffa, se on tehty tosissaan, ja suurella sydämellä. Pieni budjetti kuitenkin paistaa läpi – yllättävän hyvätasoisista efekteistä huolimatta. Efektikohtausten välissä ”tavalliset” studiokohtaukset pistävät silmään paitsi äkkinäisen tyylinvaihdoksen vuoksi, myös siksi, että ne eivät juuri häikäise. Kuvauspaikoiksi on kenties valittu syrjäisiä paikkoja tunnelman luomisen lisäksi siksi, ettei muuhun ole ollut varaa. Samoin leffan tummaa sävyä ylläpitämällä on ehkä ollut helppo piilottaa puitteiden vaatimattomuus. Kuitenkin ratkaisu on melko toimiva, ja leffan tunnelma onkin loistoluokkaa.
Lopulta elokuva kuitenkin kärsii epätasopainoisesta rakenteestaan. Aluksi selittämättömien tapahtumien parissa voi jännätä, mutta pidemmän päälle olennaista on vaikea erottaa turhasta. Tämä pohjaa katsojalle yllätystä, mutta kyseisen twistin odottaminen ottaa kärsimättömien luonnolle. Toinen katsomiskerta kuitenkin auttaa ymmärtämään tapahtumia.
Lopputekstien vallatessa ruudun tuntuu siltä, että olisi joutunut tavallaan petetyksi: ”Oliko se nyt siinä?” tai ”Eihän se tuohon voi loppua!” käyvät mielessä tai huulilla. Elokuva perustuu nimittäin Sergey Lukyanenkon neliosaisen fantasiasarjan samannimiseen avausromaaniin, mutta siitäkin vain ensimmäisen kolmannekseen. Loppu jättää siis syystäkin tarinan kesken ja katsojan hieman pettyneeksi. Elokuvan tarina jatkuu vielä kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneessä Day Watch –elokuvassa, mutta Night Watchin cliffhanger –loppu onnistuu lähes romuttamaan elokuvan pyrkimykset saavuttaa eeppiseen fantasiakertomuksen taso.
Katsojalle kerrottu tarina auttaa kuitenkin antamaan edellä mainitun anteeksi, sillä Night Watch onnistuu yllättämään ja tyydyttämään, mutta saa myös haluamaan lisää. Se on paikoittaisesta hidastempoisuudestaan ja vaikeaselkoisuudestaan huolimatta omaperäinen piristysruiske muun toimintamassan ympärillä. Tosikot älkööt vaivautuko.
