Takashi Shimizun vuonna 2002 ohjaama ja käsikirjoittama kauhuelokuva (Ju-on-Kirous) nousi hetkessä yhdeksi länsimaisen kauhuelokuvan merkkipaaluista yhdessä Hideo Nakatan (Ringun) kanssa. (Ju-on) oli sen verran suosittu joten Takashi Shimizu tehtaili sille melko nopeasti jatko-osan vain reilun vuoden ensimmäisen (Ju-on) ensi-illan jälkeen. Takashi Shimizu pääsi myös ohjaamaan (Ju-on) elokuvan amerikkalaisen re-make version (The Grudge-Kauna) josta muodostui kohtuullisen toimiva tulkinta Takashi Shimizun kirous tarinasta. (The Grudge-Kauna) sai lisäksi kaksi vähemmän toimivampaa jatko-osaa.
(The Eyes of My Mother) ja (Piercing) kauhuelokuvien ohjaajana ja käsikirjoittajana tutuksi tullut Nicolas Pesce hyppää (The Grudgen) maailmaan (Midnight Meat Train) ja (Uinu, Uinu Lemmikkini) uusintaversion käsikirjoittaneen Jeff Buhlerin kanssa. Uusi (The Grudge) onkin eräänlainen jatko-osan ja reboot uudelleen käynnistyksen erikoinen sekoitus.
Hiljattain miehensä syöpään menettänyt etsivä Muldoon (Andrea Riseborough) saa tutkittavakseen erikoisen kuoleman tapauksen Pennsylvaniassa sijaitsevan talon läheltä. Muldoonin kollega Goodman (Demián Bichir) varoittaa että hänen entinen kollega Wilson (William Sadler) tutki aikoinaan samalla alueella erikoista rikosta ja koki sen jälkeen kovia. Tutkittuaan tapausta paljastuu että samassa talossa on tapahtunut järkyttävä perhetragedia. Tapaukseen näyttää liittyvän asuntovälittäjä Peter Spencer (John Cho), hieman erikoisesti käyttäytyvä Faith Matheson (Lin Shaye) ja vuonna 2004 Japanissa työskennellyt Fiona Landers (Tara Westwood).
The Grudge vuosimallia 2020 jättää hieman kaksijakoisen fiiliksen. Kauhuelokuvaksi The Grudge tarjoaa viihdyttävän vilunväristyksen ja paikoin tehokkaan tunnelman, mutta jotenkin keskikaistan punainenlanka tuntuu hukkuvan välillä tarinan sekaan. Useammalla aikatasolla liikkuva tarina hyppii aikajanasta ja kauhukohtauksesta toiseen melkoisella kiireellä.
Nicolas Pesce luo tarinan ytimeen muutaman häiriintyneen ja sopivan kuvottavan shokkikuvan ihmisen vääntyneistä kehoista. Nopeat äkkisäikäytykset toimivat tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun niitä alkaa tupsahdella jokaisesta kaapista ja nurkan takaa niin ähkyhän siitä tulee. Sam Raimin mukana olo tuottajana näkyy taustalla sillä The Grudgen gore ja kauhuefektit muistuttavat välillä hieman vuoden 2013 (Evil Dead) päivitysversiota. Toki pitkä ja märkätukkainen mörköpahis saa ruutuaikaa välillä vähän liikaakin.
Nicolas Pescen ja Jeff Buhlerin käsikirjoittama The Grudge Takashi Shimizun alkuperäisten tarinoiden pohjalta rakentaa mysteeriä parin vuoden ajalle paikoin mukavan tehokkaasti ja kuvaa varsinkin alkupuolella melko lohduttomasti lähimmäisen menettämisen tuskaa ja linkittää palaset vuoden 2004 (The Grudgeen) kohtuullisen näpsäkästi.
Andrea Riseborough tekee toimivan roolin elämän nurjemman puolen kokevana etsivänä. Lin Shaye irrottelee täysillä hieman seonneen Faith Mathesonin roolissa. Monista sivurooleista tunnettulle Demián Bichirille ei paljoa muuta tekemistä ole keksitty kuin mennä paikasta toiseen huolestunut ilme kasvoilla. John Chon ja Betty Gilbinin pariskunta saa kokea muutaman toimivan kylmänväristyksen tämän mysteerin parissa. Vanhemmat konkarit William Sadler, Frankie Faison ja Jacki Weaver hukataan muutaman lauseen verran paitsioon tarinan ytimessä.
Kokonaisuutena The Grudge tarjoaa kertakäyttöisen kauhuvälipalan The Grudgen maailmasta.
