Suuren huomion saanut Da Vinci -koodi pohjautuu Dan Brownin kirjoittamaan kirjaan, joka päätyi vuonna 2003 maailman eniten myydyimmäksi teokseksi. Onkin ihan positiivista, että elokuva herätti kiinnostusta, sillä oikeuksien ostaminen Brownilta maksoi kuutisen miljoonaa dollaria. Palaute ei tosin ollut pelkästään kiitettävää, sillä esimerkiksi katolinen kirkko oli innokkaasti boikotoimassa kyseistä rainaa. Se ei toisaalta ei ole täysin ihmekään, sillä Da Vinci -koodi tarjoilee uudenlaisia teorioita, joiden mukaan esimerkiksi Jeesuksella on jälkeläisiä.
Tarina alkaa Louvressa, taidemuseossa, jossa murhataan salaisen järjestön arvostettu jäsen, Jacques Sauniére. Tapausta tutkimaan kutsutaan professori Robert Langdon (Tom Hanks), joka on amerikkalainen symboliasiantuntija, sekä ranskalainen kryptologi ja vainajan lapsenlapsi Sophie Neveu (Audrey Tautou). Kuolinpaikalla on monimutkainen viesti, jonka vain he voivat ratkaista. Tutkinta kääntyy kuitenkin aivan päälaelleen, kun Langdonille selviää, että häntä pidetäänkin syyllisenä. Tämän seurauksena he lähtevät hurjalle pakomatkalle ja yrittävät samalla ratkoa koodia, joka kertoo synkän salaisuuden kristinuskosta. Tapaukseen sekoittuu valtava määrä sivuhenkilöitä, jotka jollain tavalla liittyvät kyseiseen salaisuuteen.
Tässä vaiheessa on tunnustettava, että en ole lukenut Brownin menestysteosta ja ehkä nimenomaan sen ansiosta pidin elokuvakokemuksesta. Da Vinci -koodi on suhteellisen raskas paketti, jossa on kestoa parin ja puolen tunnin verran. Toiminta ja hitaammat osat, kuten henkilöiden välinen dialogi sekä historian avaaminen, vaihtelevat sopivassa suhteessa ja rytmittävät muutoin pitkältä tuntuvaa elokuvaa. Vaikka raina ei sinänsä pitkästytä, leikkaaja olisi voinut käsitellä sitä hieman rajummalla kädellä. Loppupuolella tuntuu useamman kerran siltä, että nyt ollaan jo ihan tarinan lopussa, mutta se on harhaa – tarina vain jatkuu ja jatkuu. On ehkä ristiriitaista sanoa, että leffa pitää katsojan otteessaan kuitenkin koko ajan ja huolehtii tarinan viemisestä eteenpäin. Vaikka asiaa tulee paljon, se ei jää paikalleen jurraamaan.
Tarina on itsessään melko absurdi ja kaukaa haettu, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö se olisi mielenkiintoinen. Historiantuntemus ei ole välttämätöntä, mutta siitä ei ole haittaakaan. Fakta ja fiktio tosin menee pahasti sekaisin, joten se on hyvä muistaa leffaa katsellessa – se nyt tosin on varmasti itsestäänselvyys. Reilu puolet elokuvasta on kuvaltaan melko tummaa ja synkkää, mikä tekee katselusta raskaampaa – useat nimet, vuosiluvut ja muut yksityiskohdat muistuttavat katsojaa olemaan skarppina koko ajan. Teos on mielenkiintoisella tavalla kuvattu, sillä kamera kiertää usein tärkeissä tavaroissa ja paikoissa ennen kuin siirtyy henkilöihin, mikä sopii tälle elokuvalle mainiosti.
Näyttelijät suorittavat roolinsa hyvin ja eri hahmot ovat mielenkiintoisia, erityisesti sivuhenkilöistä mainitakseni itseään Kristuksen tähden kurittava Silas (Paul Bettany). Kahden päähenkilön välistä suhdetta ei kuvata riittävän syvällisesti kuin vasta rainan loppupuolella, vaan huomio on ennemmin tapahtumissa ja historiallisissa yksityiskohdissa. Vaikka elokuvaa tähdittää Tom Hanks ja Audrey Tautou, sen pääosassa on ennemminkin kaunis ja mahtipontinen musiikki, joka vastaa suuresti tunnelmasta. Hanks ei ole huono, mutta ei kyllä vahvimmillaankaan. Leikkauksessa ja käsikirjoituksessa ei ole juurikaan moitittavaa, paitsi jo mainittu kesto.
