Sarjan ärsyttävimmät hahmot, huonoimmat näyttelijät ja kehnoimmat juoni-twistit sullotaan samalle kumiveneelle

Salatut Elämät. Kaksi sanaa jotka nitovat puoli Suomea television ääreen joka arkipäivä. Siitäkin huolimatta että sisältö jolla tuo nykyajan taikalamppu tykittää varomatonta katsojaa on niin huonoa että se on selvästi jollakin tavalla hypnoottista. Jokainen Salkkareita kerran katsonut kun palaa huomenissa siihen töllön ääreen vaikka suoraan iltavuorosta. Myönnän kuuluvani tuohon remmiin. Onhan se toki noloa toljottaa mutaisinta paskaviihdettä mitä telkkarilla on tarjota mutta en voi kiistää ettenkö viihtyisi ohjelman äärellä joka tuo juonenkuljetukseltaan mieleen Tommy Wiseaun legendaarisen “The Roomin”. Näin ollen myös ensimmäinen Salatuista Elämistä tehty elokuva oli minulle vastustamaton kuin meren aaltojen virheettömän pyöreäksi muovaama kielletty hedelmä. Kun sain kuulla kyseessä olevan vieläpä suomalainen kauhuelokuva, mikään ei enää estänyt minua liimaamasta itseäni elokuvateatterin piinapenkkiin häpäisemään itseäni tällä Graalin maljalla, joka tosin on tässä tilanteessa ulkomuodoltaan kuin kaatopaikalta poimittu säröilevä teekannu ja sisältää todennäköisesti pelkkää kulkukissan kusta. Tähän väliin sopii muistuttaa että joskus vuonna kilpi ja miekka youtubessa pyöri huumorivideo jossa Salattujen Elämien kohtauksista oltiin muodostettu kauhuleffa. Syy siihen miksi otan tämän esille on että elokuvaa katsellessa tuota videota alkaa pakostikin ikävöimään. Peppi (Sara Säkkinen) lähtee kavereineen risteilylle, jonka aikana porukkaa alkaa kadota salaperäisen naamiomiehen toimesta. Toisin sanoen sarjan ärsyttävimmät hahmot, huonoimmat näyttelijät ja kehnoimmat juoni-twistit sullotaan samalle kumiveneelle, puhkotaan pohja täyteen reikiä ja työnnetään paatti vesille nimettynä teinitrilleriksi. Aluksi risteily-alukselle sijoittuva slasher, ja varsinkin suomalainen sellainen, kuulostaa toki ajatuksena hienolta mutta pian käy selväksi etteivät tekijät ole juuri kliseitä väistelleet. Jännitystä haetaan puuduttavilla “Ai-se-olitkin-vain-sinä”-tyyppisillä väärillä hälytyksillä ja kun hahmot ovat oikeasti vaarassa, katsojan reaktio on sama kuin edellä mainituissa tilanteissa. Hahmojen kohtaloista ei jaksa kiinnostua kun rauhallisemmissa kohtauksissa ne käyvät lähinnä hermoille ja hengenvaarassa ollessaan tekevät typeriä ratkaisuja joita kukaan oikea ihminen ei vastaavassa tilanteessa tekisi. Varsin perinteistä menoa siis niin Salkkareissa kuin slashereissakin. Paitsi että nyt on annettava valtava spoiler-varoitus! Kukaan ei nimittäin kuole elokuvassa. Kaikki elokuvan niin kutsutun “murhaajan” uhrit on vain siepattu säilöön johonkin laivan pohjaosissa sijaitsevaan häkkiin. Pettymys siis niin splatter-leffojen kuin Salkkareidenkin faneille sillä olisin koko elokuvan ajan maksanut maltaita nähdäkseni jokaisen sarjassa vihaamani hahmon joutumisesta jonkun “oikean” viiltäjä-tähden ruhjomaksi. Michael Myers, Jason Voorhees tai Freddy Krueger, mitä näitä nyt on. Näyttelijätyö on tuttua jokaiselle Salkkareiden nykymenoa yhdenkin jakson ajan seuranneelle; tunteet on esitettävä mahdollisimman liioitellusti sillä eihän muuten näistä nukkehahmoista saa mitään aitoa kuohuntaa irti. Huumoriakin mukaan on heitetty mutta naurattamisen sijaan se lähinnä itkettää. Nimittäin ajatus siitä että joku on edes pitänyt vitsejä hauskoina käsikirjoitus-vaiheessa. No mutta kaiken tämän jälkeen jääkin enää vain yksi kysymys; nautinko minä elokuvasta? Vastaus: No totta hitossa! Pätkä on niin sanoinkuvaamattoman kökköä soopaa että jos sitä esitettäisiin risteilijällä joku selväjärkinen luultavasti loikkaisi yli laidan mieluummin kuin katsoisi elokuvaa loppuun. Mutta kuten tiedämme, minä olen niin perusteellisesti seonnut roskaelokuvista että mikään ei estä tällaista kumihirviöillä, tekoverellä ja nololla erotiikalla tyhmennettyä sekopäätä katsomasta tätä elokuvaa. En nyt tästä kuitenkaan ihan kahta euroa enempää alelaarista poimittuna maksaisi mutta jos jostain suoratoisto-palvelusta satut tämän Itämeren öljyissä lionneen helmen löytämään, niin suosittelen ilman muuta ostamaan vaikka krapula-päivän varalle. Kun miettii Suomen nykyistä roskaelokuvien tarjontaa, niin tämä sekava slasher-viritys toimii täydellisenä pelinavaajana uusille epäonnistumisille. Ja tästähän on jatko-osakin…