Tissejä, miekkoja, nunnia, tissejä, romantiikkaa, pappeja, kreivejä ja vielä kerran tissejä! Tätä kaikkea tarjoaa vuonna 2007 valmistunut jenkkikomedia Virgin Territory. Nimen perusteella odottelin seksististä nollauskahjoilua nykyamerikkalaiseen high school-tyyliin, mutta yllätyksekseni tapahtumat sijoittuvatkin 1300-luvun Eurooppaan ja Mustan Surman aikaan. Siihen vakavuus sitten jääkin, sillä kyseessä on putipuhdas farssi ja omaan komediamakuuni positiivinen sellainen.
Isänsä menettänyt, kaunis, rikas ja siveellinen Pampinea (Barton) on lupautunut menemään Venäjän maalta rymistelevän kreivi Dzerzhinskyn (Rhys) kanssa naimisiin, mutta paikallinen pyssypoika Gerbino (Roth) on myös kiinnostunut lumoavasta kaunottaresta, ja näin ollen pienimuotoinen kolmoisdraama on valmis. Toisaalla keskiajan ongelmanuori Lorenzo (Christensen) soluttautuu, omaksi yllätykseensäkin, nunnaluostarin mykkäkuuroksi puutarhuriksi, himokkaiden ja kuvankauniiden uskovaisnaisten keskuuteen. Liittyypä juoneen vielä kirkkomaalari (Cartwright), joka siipeilee siellätäällä elokuvaa ja toimii samalla tarinan kertojana.
David Lelandin käsikirjoittama ja ohjaama farssi on piristysruiske paikalleen jämähtäneisiin jenkkikomedioihin ja alun epäilyksien jälkeen leffa vie mukanaan ja jättää lopulta katsojalle hyvän mielen. Virgin Territory ei ole mikään kehuttava mestariteos, vaan kertakatselun ansaitseva iltapäiväfilmi tylsiin syysiltoihin. Mitään röhönauruja tekele ei tarjoa, mutta yleisvaihde on hulvaton, vaikka mielettömään slapsticktulvaan tai ylinäyttelyyn ei turvaudutakaan. Tarina on mielenkiintoisesti kerrottu, vaikka ennalta-arvattavuus astuukin kehiin elokuvan puolivälin paikkeilla, mutta sekään ei estä leppoisan tunnelman nauttimisesta. Visuaalisesti leffa on värikäs ja moniulotteinen, ja ympärillä olevaa luontomaisemaa käytetään hienosti hyödyksi.
Pääroolin vetäjät jäävät monen muun komedialeffan tapaan pelkiksi juonta eteenpäin kuljettaviksi objekteiksi ja hauskuus joudutaan repimään esiin jälleen sivurooleista. O.C.-kaunotar Mischa Barton ei pääse loistamaan tässä osassaan, mutta puolustukseksi täytyy todeta, että hänen hahmonsa on kirjoitettu huonosti ja pääosin minuuttiaika kuvaruudulla kuluu nättinä olemiseen. Hintelä komistus Hayden Christensen saa enemmän komediakohtauksia alleen ja kaveri suoriutuu niistä kunnialla, saaden puhtaat paperit. Sivunäyttelijöiden kavalkaadista mainitaan onnistuneen ärripurriroolin läpivievä Tim Roth, asiallisesti venäläiskreiviä tulkitseva Matthew Rhys ja rauhallista kirkonmiestä esittävä Ryan Cartwright. Myöskään symmetristen rintojensa vuoksi rooleihinsa valittuja nunnia ei sovi unohtaa ansiolistalta.
Vilauttelua tosiaan riittää Sex Drive -elokuvan tyyliin, eli se todetaan avoimesti jo kesken elokuvaa pelkäksi myyntijipoksi, ja sitä käytetään häikäilemättömästi hyväksi. Mieskatsojia tämä tuskin haittaa, mutta samalla perheen pienemmät jäävät vilttiketjuun. Nuorten, nuortenaikuisten, farsseista pitävien tai muuten vain huoletonta hyväntuulen-elokuvaa etsijöiden kannattaa tämä teos ilman muuta katsastaa.
