Tuhkimostakin on tehty jo niin mahdoton määrä versioita, että niistä saisi kylmän talven yllättäessä komean rovion. Klassikkosadusta on tehty niin rupuisia uustulkintoja, että Ikuisesti sinun suorastaan hämmästyttää reippaudellaan. Tennant on päivittänyt satunsa hauskasti ja sen katsominen on kuin söisi hyvää, raikasta salaattia.
Jeanne Moreaun esittämä vanhempi daami toimii tarinan kertojana. Lähtökohta on, että kaikki on oikeasti tapahtunut ja siksipä satu hyppää askeleen lähemmäs realismia. Sopivasti uskollisena alkuperäiselle kertomukselle toimitaan silti. Daniellen eli Tuhkimon (Barrymore) elämässä sattuu heti aluksi ikävä käänne: tytön rakkain eli isä (Krabbé) siiryy tuonpuoleiseen ja jättää lapsukaisensa uuden vaimonsa (Huston) ja tämän tyttärien armoille. Uusi äiti on hienohelma paronitar, joka sallii orpolapsen jäädä nurkkiinsa palvelijan asemassa. Tytöstä kehittyy määrätietoinen raskaan työn raataja, joka lukee iltaisin isänsä hänelle lahjoittamaa Utopiaa ja antaa tarpeen tullen hevosvarkaille turpiin. Koska tyttösen sydän on puhdasta kultaa, prinssikin (Scott) on ihan sulana sorbettina hänen varpaissaan. Mutta kuten tiedetään, saduissakaan kaikki ei aina järjesty noin vain – saati sitten ”todellisuudessa”.
Leffan casting on onnistunut. Miljöö on ihastuttava ”aitoudessaan”. Musiikkikin menee Hollywood-tyylillä nappiin. Vaikka tässä yritettiinkin sadusta tehdä totta, siitä ollaan vielä kaukana. Sotkemalla mukaan Leonardo da Vinci sekä joitakin ikivanhoista tavoista ja arvoista saadaan silti aikaan mielenkiintoisen herttainen viihdepaketti. Kyllä tätä katsoa jaksaa.
