Perjantai-illan kyytipojaksi tuli hankittua Martin Scorsesen varhaisteoksiin kuuluva Mean Streets, josta silmään pisti ensimmäisenä halpa hinta. Mitään kassalle kirmailuja se ei silti saanut aikaan, koska DVD-julkaisu ei ollut mikään erikoinen. Illalla ilman sen kummempia ennakko-odotuksia laitoin lätyn kelkkaan, pukkasin kelkan soittimeen, ja vietin vajaan parituntisen hyvää elokuvaa katsoen. Elokuva oli mielenkiintoinen ja jaksoi pidätellä katsojan tiukasti kiinni penkissä.
Charlie (Harvey Keitel) elää puun ja kuoren välissä. Hän voi saada rikkaan gangsterisetänsä avustuksella oman ravintolan, kunhan vain osoittaa itsensä sen arvoiseksi ja pysyy erossa hankaluuksista. Noihin hankaluuksiin lukeutuu Charlien epilepsiaa poteva rakas tyttöystävä Theresa (Amy Robinson), ja jatkuvissa ongelmissa rypevä itsetuhoinen serkkupoika Johnny Boy (Robert De Niro). Hän ei saisi olla missään tekemisissä heidän kanssa, mutta setänsä tietämättä Charlie viettää aikaansa molempien kanssa. Theresa haluaisi paeta pois New Yorkin kuvioista poikaystävänsä kanssa, mutta Charlien henkilökohtaiset unelmat asettuvat muuttamista vastaan. Hurjapäinen Johnny Boy on korviaan myöten veloissa kaikille kulmakundeille, varsinkin hyväuskoiselle Michaelille (Richard Romanus), mutta ennemmin tai myöhemmin kaikkien rajat saavuttavat polttopisteensä. Charlie joutuu huolehtimaan kaikesta, ennen kaikkea toilailevasta serkkupojastaan; siltikin pidemmän päälle sekin käy raskaaksi.
Alkutekstit ovat aika omaperäiset ja harvinaisen tyylikkäät. Musiikkivalinnat ovat hyviä, ja osuvat nasevasti kohdalleen. Soundtrackilla kuullaan mm. Rolling Stonesia ja Creamia. Kameratyöskentelystä voisi olla monta mieltä; ainakin minuun se teki vaikutuksen. Little Italyn kaduilla kuvataan usein käsivaralla ja muutenkin Scorsesen kuvaukselle tunnusomaisia piirteitä ilmenee vähän väliä. Leffassa on muutamia turhia kohtauksia, ja elokuvaa seuratessa välillä tuntui että kestoa haluttiin tarkoituksella pidentää lisäämällä nauhaan juonenkuljetuksen kannalta turhaa tavaraa. Näyttelytyö on kokonaisuudessaan hienoa ja hahmoihin pääsee hyvin sisälle. De Niron suoritus läpimurtoroolissaan on lähes mestarillinen, eikä Keitel jää paljon huonommaksi. Amy Robinson näyttelee hyvin nuorta epileptikkoa – muukaan kasti ei onneksi sorru ylinäyttelyyn. Loppuu mielestäni vähän töksähtäen, mutta toisaalta se antaa kyllä uusintakatsomisarvoa.
Elokuvan takakannessa sanotaan toiminnaksi, mutta kyseessä on onneksi draama lukuisista baaritappeluista huolimatta. Mean Streets on realistinen ja hieno tarina ystävyydestä, mutta parempiakin ystävyystarinoita löytyy. Ei mielestäni kuulu aivan Scorsesen kirkkaimpien teosten joukkoon, mutta tulee silti hyvin peesissä. Voin suositella elokuvaa Robert De Niron, Harvey Keitelin ja Martin Scorsesen elokuvista pitäville, sitä paitsi DVD:tä myydään kaupoissa suhteellisen halpaan hintaan.
Jupiterin DVD-julkaisua ei ole liiemmin kiitelty. Ääniraita on pakattu tylysti monona, eikä kuvalaatukaan ole sieltä terävimmästä päästä. Kaiken kukkuraksi DVD:n kannessa lukee ”Mean Streets – Supenpesä”. Ekstramateriaalia voisi tosin olla paljon vähemmänkin; tältä levyltä löytyy muutama biografia, Mean Streetsin huonolaatuisen trailerin, sekä kolmen muun elokuvan trailerit.
nimimerkki: Low Rider
