Kleopatra VII (Ginger Hall), erittäin sievän nenän ja äxyn luonteen omaava Egyptin kuningatar, lyö Julius Caesarin (Anthony Stuart) kanssa vetoa. Vedon toteutusta johtaa arkkitehti Numerobis (George Birt). Aikaraja on tiukka, joten hän hankkii avuxi kolme gallialaista. Kyseessä on hullujen kylän tietäjä Akvavitix (John Primm), hiidenkivien toimittaja Obelix (Hal Brav) ja juonikas Asterix (Lee Payant). Sanomattakin on selvää, että monenlaista juonta ja kommellusta on luvassa elokuvassa Asterix ja Kleopatra.
Georges Dargaud sovitti hullujen kylän asukkaiden edesottamuxia animaatioon, eikä edes kysynyt takapiruilta mitään. Tulos ei miellyttänyt ketään, mutta teknisesti onnistunut yritys kertoi ajatuxessa olevan puhtia. Siitä sisuuntuneena Sarjakuvataiteilijat Uderzo ja Goscinny ottivat ohjat uutta animaatiota varten ja sovittivat kuudennen ja suomalaisille ensimmäisen Asterix-albumin animaattoriseen muotoon. Juoni noudattaa hyvin pitkälle alkuteoxen juonta. Tekijät joutuivat sovittamaan monia tekovälineelle ominaisia gageja liikkuvampaan muotoon ja pitkän animaatioelokuvan epävirallista standardia noudattaen mukana on musikaaliakin. Selvää on, että kunnianhimoinen roomalainen ei aio hävitä vetoa mukisematta ja akuutimpi ongelma on Ammoniakis (Alexandre Klimenko), jota ei palkattu työhön.
Teknillisten rajoitteiden takia Allekirjoittanut kyyläsi leffan englannixi dubattuna ja mielenkiintoisesti leffa itsessäänkin vääntää pilkkaa mahdollisen huulisynkronian nykimisestä. Lee Payant toimii, joskin Asterixin itsensä hahmo on pääasiassa dramaattisen vakauden lähde. Sama pätee John Primmin työhön tietäjä Akvavitixina, jonka pitääkin olla terveen järjen äänenä. Hal Brav antaa Obelixille raskaan äänen. George Birt odottaa osassaan väistämätöntä tapaamista pyhien krokotiilien kanssa. Anthony Stuart artikuloi komeasti. Hänen Caesarinsa ei ole typerä. Ginger Hall parodioi juuri samaisesta roolista tunnettua ja legendaarista brittinäyttelijää nopealla puheella ja riehakkaalla ylinäyttelyllä, joka sopii elämää suuremmalle hahmolle.
Elokuvan sovitus on kaikista osaavimmissa käsissä ja enemmistö alkuteoxen gageista kääntyy liikkuvan kuvan ja äänen sekoituxeen. Uusiakin on mukana, mutta ajoittain tökkivä rakenne nakertaa viihdearvoa. Parhaimmillaan kyseessä on Hollywood-spektaakkelia rakastavasti pilkkaava parodia, mutta heikoimmillaan vain kelvollisen osaavaa animoitua kohellusta. Kokonaisuuden oikeudenmukainen tuomiointi on mahdoton toteuttaa, sillä vahvuuksista huolimatta jäljelle jää lattea jälkimaku.
