Puhalluksen parissa reilu kaksituntinen tuntuu silmänräpäykseltä.

21.9.2008 18:50

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:The Sting
Valmistusvuosi:1973
Pituus:129 min

Puhallus on klassinen rikoskomedia, kertomus Johnny Hooker -nimisestä pikkurikollisesta (Redford), joka lyöttäytyy yhteen Henry Gondorff -nimisen huijarin (Newman) kanssa kostaakseen kaverinsa Lutherin (Jones) tappaneelle mafiapomolle nimeltä Lonnegan (Shaw). Nerokas käsikirjoitus sisältää sopivassa määrin jännitystä, draamaa ja komediaa, mutta pääpaino on käsinkosketeltavan tunnelmaisessa pokerijaksossa sekä ennenkaikkea lopun monimutkaisessa mutta ah niin hienossa ”puhalluksessa”.

Kaikin puolin täydellisyyttä lähentelevä Puhallus on rikoselokuva vailla vertaa, ja tasaveroisia vertailukumppaneita siltä ei löydy. Aikanaan rikoselokuvabuumin aloittaneesta ”Bonnie ja Clydestä” löytyy samantapaista intsensiteettiä ja vahvoja henkilöhahmoja, kun taas 2000-luvun oma rikoshitti ”Oceans Eleven” sisälsi osittain samaa veikeää kepposen makua. Kuitenkin Puhallus pyyhkii kaikilla muilla lajityyppinsä elokuvilla lattiaa, sillä yksikään toinen elokuva ei ole onnistunut saavuttamaan samaa mahtavan veijarimaista tunnelmaa.

Puhalluksen parissa reilu kaksituntinen tuntuu silmänräpäykseltä eikä tässä tapauksessa veijaritarinalle pitkä pituus tunnu lainkaan ylipituudelta. Mitään merkittäviä puutteita ei elokuvassa ole, vaan loppujen lopuksi nerokas kokonaisuus putoaa kauniisti jaloilleen. Nokkelaa tarinaa siivittävät sympaattiset henkilöhahmot, viehättävän kepeä ote sekä erityisesti tunnelmallinen ragtime-musiikki. Kannattaa katsoa, eräs kaikkien aikojen parhaista elokuvista.

Arvosteltu: 21.09.2008

Lisää luettavaa