“Voi tuota valkoisen miehen raskasta taakkaa! Silloin kun ei olla ryöstämässä alkuasukkaita, ne hiton villit riehuvat suuttuneina kimpussa!” Tällainen henki on elokuvassa 55 päivää Pekingissä. Elokuvasta huomaa että se on kuvattu keskellä kylmää sotaa, aikaa jolloin Kiinaa pidettiin Neuvostoliiton lisäksi uhkana länsimaille. On sanottava että elokuva on inhottava rasistisuudessaan.
On vuosi 1900 ja Kiinassa on levotonta. Kansa näkee nälkää ja länsimaiden toimet Kiinassa ovat herättäneet pahaa närää. Pian puhkeaakin se kuuluisa boksarikapina, ja jopa itse Kiinan keisarinna liittyy asevoimiensa kanssa kapinallisten puolelle. Yhdysvalloista on saapunut Jenkkien suurlähetystöä suojelemaan lisää sotilaita, johtajanaan majuri Matt Lewis (Heston). Majuri on melkein heti petipuuhissa paronitar Ivanoffin (Gardner) kanssa. Tunteet myrskyävät keskellä sotatilaa, kun länsimaiden suurlähetystöjen sotilaat pitävät pintansa verenhimoisina kuvattuja vastustajiaan vastaan.
Näyttelijöistä mainittakoon sen verran että he hoitavat työnsä hyvin. Gardnerin ja Hestonin roolihahmot ovat kliseisiä ja siirappisia, mutta ainakin he hoitavat työnsä kunnialla. Elokuvaa en olisi suostunut minuuttiakaan katsomaan ellei David Niven olisi näyttelemässä.
Kuten jo aiemmin todettu, elokuva on inhottavan rasistinen. Selvästi huomaa että kylmä sota ja Kiinan nouseva uhka on innoittanut hollykylän väkeä tekemään tällaisen propagandakeitoksen kertomaan miten Kiinaa on osattu pistää matalaksi länsimaiden toimesta. Vaikka elokuvassa näön vuoksi myönnetään että länsimaat eivät aina käyttäytyneet niin fiksusti, niin kiinalaiset maalataan elokuvassa juuri niin kuin itse MacArthur totesi: Kolmannen luokan barbaariarmeija. Yllättävää elokuvassa on, että venäläiset esitetään hyvinä poikina jenkkien ja brittien ohella.
Kaiken kaikkiaan elokuva on propagandahuttua kylmän sodan ajoilta. Toimii kuin Neuvostoliitto, eli ei.
nimimerkki: Galeazzo
