Hong Kongin suosituin genre 80-luvulta asti on milteinpä tähän päivään asti ollut Toimintaelokuvat. Tuottaja Ng See-yenin halppislafka Seasonal Films Corporation älysi ensimmäisenä palkata pikkutuotantoihinsa isomman köörin Amerikkalaisia tuntemattomia taistelijoita. Näin saatiin yhdistettyä onnistuneesti itämainen tieto/taito ja periamerikkalainen tyhmyys samaan pakettiin. Euroopassa elokuvat myivät hyvin ja uutta ”tähdistöä” alkoi näkyä enemmän ja enemmän C-tuotantojen tuolla puolen.
Omassa päässäni mielikuvitetun Martial arts-raamatun hukatut sivut löydettiin ja punottiin yhdeksi parhaimmista pokkareista vuonna 1990. Käytännössä tämä siis tarkoitti sitä, että 5. asteen mustan vyön Tae Kwon Do-expertti Loren Avedon, 7-kertainen Karaten maailmanmestari Billy Blanks ja WuShu-mestari Keith Cooke, pakkasivat matkalaukkunsa ja lähtivät n. 50 henkisen kuvausryhmän kanssa Thaimaahan reiluksi kolmeksi kuukaudeksi kuvaamaan mahtavan tittelin omaavaa The King of Kickboxers-elokuvaa.
Jake (Loren Avedon) työskentelee sooloilevana ja muka-hauskana poliisina New Yorkissa. Miehen metkuihin kyllästynyt ylikonstaapeli lähettää Jaken uuden tehtävän perässä Bangkokiin ratkaisemaan elokuvien kuvauksissa tapahtuneita raakoja murhia. Pian Jakelle selviää, että mies murhien takana on kuolettavalla kolmipotkutekniikalla 10 vuotta aiemmin hänen isoveljensä Seanin tappanut Ilkeä Khan (Billy Blanks). Jake lähtee kosto mielessään Thaimaahan ja päättää, että nyt jos koskaan on aika tasata tilit. Vastakkain asettuminen ei käy kuitenkaan liian helposti. Valmistautuminen vaatii runsaasti tahtoa, voimaa ja hikeä.
Vauhdikkaat ja hyvin rytmitetyt koreografiat ovat arvatenkin elokuvan suola. Alansa parhaat nimet pitävät kyllä huolen, että katsoja saa potkukiintiön täyteen. Lopun mäiskintähuipennus oli monelta osin onnistunut loppuhuipennus. Kattaus ja kulissit saavat aikaan ihanteellisen ympäristön turpajuhlalle, vaikka sijaisnäyttelijöiden vaikutus alkaa olla jossain kohtaa turhan paljon itsestäänselvyys. Avedon ja Blanks ottivat tuhdin yliannostuksen näyttely-ainetta ja heidän perseilystään kannattaa ottaa kaikki mahdollinen irti. Keith Cooke teki kaikista tasapainoisimman roolin rauhallisena, mutta ketteränä klapittajana/kouluttajana.
Omaperäisyydestä elokuvaa ei voida syyttää. Suurin vaikuttaja elokuvan olemassaoloon lienee epäilemättä Jean-Clauden [movie]Kickboxer[/movie], josta on varastettu 90 % juonta, hahmoja, kuvauspaikkoja, treenimetodeita ja kookospähkinöitä. Missään kohtaa ei kuitenkaan mennä turhan vakavasti, vaan leffa kyseenalaistaa aina välillä höyhenenkevyesti jopa oman hölmöytensä. Melodinen kasarirenkutus jakaa sympatiaansa, oli sitten kyseessä mies vs. mies-painia, tai mies vs. nainen-painia. Tekijöille tärkeintä on ollut saada aikaiseksi perinteitä kunnioittava parodinen potkuooppera.
