Kummallinen unitohtori kerää nipun univaikeuksista kärsiviä henkilöitä viettämään aikaa valtavassa kartanossa, jossa hän voi suorittaa syvempää analyysiä potilaisiinsa. No, talohan kätkee sisuksiinsa tietenkin jotain enemmän. Talon synkkä menneisyys alkaa nousta pinnalle ikävällä tavalla. Ihmisjoukossa on tietenkin eri persoonien stereotypioita: menestyvä pintaliitäjä, herkkä pällistelijä jne. Paholaistalo on perinteiset elementit omaava tylsä kauhukyhäelmä.
Vanhojen asioiden ja asetelmien esiin tuominen on sinänsä ihan jees. Monesti ”vanhassa on vara parempi.” Tällä kertaa asetelmat vaan pilataan käsittämättömän huonolla maulla. Valtavan kartanon puitteet ovat tarinalle ihan kohtuuttomat. Ehkä jonkun mielestä vain tarpeeksi suuri on kaunista. Sisältö vain jää puuttumaan pahemman kerran. Kummitustaloelementit ovat tietenkin digivelhojen aikaansaannoksia, jotka jo heti ensimmäisestä esiintymisestään alkavat puuduttamaan. Ja tietenkin koko homma valitettavasti sortuu nojaamaan efektisarjaan, joka ei tule välttymään naurettavuuksilta.
Asetelma, jossa potilaat joutuvat pohtimaan onko kyse ihmiskokeesta vai itse vihtahousun virityksestä ihmispolojen kohtaloksi, voisi synnyttää vaikka minkälaista psykologista jännitettä ja trippiä. Tähän ei sen kummemmin kuitenkaan tartuta vaan toiminta ja hösötys saavat suuremman roolin. Näyttelijöistä erikoismainittakoon vähemmän tuttu Owen Wilson, jonka nenän koko jo herättää säälinsekaisia tunteita. Äijä on kyllä poikkeuksellisen vastenmielistä seurattavaa tälläkin kertaa. Ulosanti on kyllä jo sellaista luokkaa että katsoja joutuu hyvin pian vaivautuneeseen tilaan. Liam Neeson ja Rouva Douglas-Zeta-Jones saavat molemmat myös aika häpeälliset merkinnät portfolioonsa. Turha pätkä, mutta tulipa tehtyä.
Melkoisen kovassa seurassa kuvaajana viihtynyt Jan De Bont päästettiin tekemään toimintapätkä Speed, joka sinänsä oli toimivaa rymistelyä. Muuten miehen ohjaajan ura ei oikein ole tämän katsojan silmissä päässyt kukoistamaan. Se on oikeastaan ikävänlaisesti laskenut kuin lehmäeläimen häntä. Efektihurrikaani Twister ja varsinkin sitä seurannut surullisen huono Speed 2 saavat Paholaistalon muodossa kaltaistansa huonoa seuraa.
Kauhu jo käsiteenä alkaa menettää merkitystään. Joillekin se tuntuu olevan verta ja suolenpätkiä, kun taas toisille efektiputken huimaa ilotulitusta, mitäänsanomattomine säikäytyspiikkeineen. Tälle katsojalle kauhu on merkinnyt tunnetilaa joka saadaan syntymään oikealla tarinalla ja tunnelmalla. Jos tämä pläjäys on esimerkki nykykauhun tilasta niin olen erittäin huolestunut.
