Veturinkuljettaja Johnny Grayta (Buster Keaton) ei hyväksytä mukaan Yhdysvaltojen sisällissotaan. Samalla hänen junansa nimeltään Kenraali ja hänen naisystävänsä Annabelle (Marion Mack) kaapataan. Gray lähtee omin päin keskelle sotaa pelastaakseen rakkaimpansa. Mutta onhan kyseessä komedia. Matka ei siis ole ongelmaton.
Buster Keatonin ohjaama Kenraali on loistava kuvaus sisällissodan aikaisesta Amerikasta. En tiedä ainuttakaan toista elokuvaa, joka yhtä tasapainoisesti, mutta vahvasti sekoittaisi komediaa, toimintaa ja jopa sotaa toisiinsa. Leffassa on oikeastaan kaksi päähenkilöä, joiden varaan kaikki hauskuus ja juoni on rakennettu: Buster Keatonin tulkitsema Johnny Gray ja juna. Lähes kaikki tapahtumat sijoittuvat junaan. Mutta tämä ei laisinkaan tarkoita, että elokuva etenisi hitaasti tai olisi tylsä. Päinvastoin, Kenraali etenee hyvin nopeasti kohtauksesta toiseen. Keaton suorittaa elokuvansa aikana lukuisia stuntteja, jotka saavat elokuvan näyttämään paljon viihdyttävämmältä. Hengenvaarallisiin temppuihin hauskuus oikeastaan perustuukin tässä tapauksessa. Stuntit myös tuovat elokuvalle omanlaista arvovaltaa muistuttaen, kuinka mitättömiä ne nykypäivän tietokone-efektit todellisuudessa ovat. Kenraali on viihdyttävän loistelias jäänne ajalta, jolloin elokuvien eteen oikeasti rikottiin rajoja.
Buster Keatonin Kenraali suorastaan tulvii mitä hullunkurisempia kohtauksia ja kuvastaa hyvin sodan hulluutta. Kenraalin juoni on melko yksinkertainen ja henkilögalleria minimaalinen, mutta komediasta puhuttaessa se ei haittaa. Keatonin elokuva on pienehköistä lähtökohdistaan huolimatta erittäin sisältörikas ja massiivinen. Sen monipuolisuutta on aluksi hieman hankala tajuta, mutta pienen miettimisen jälkeen tulee mieleen monta adjektiivia. Kenraali on mm. hauska, nopeatempoinen, toiminnallinen, kekseliäs, mukaansa tempaava, taiteellinen, ja ennen kaikkea aito. Taustalla soiva hilpeä musiikki lisäksi piristää kummasti.
Buster Keaton väisti taitavasti matkimasta suosioon noussutta Charlie Chaplinia. Keaton ei nimittäin rakentanut elokuvaansa kehokielen ja tarkoituksenmukaisen huumorin varaan, vaan loi oman tyylinsä ns. tahattoman huumorin ja erilaisten stunttien kautta. Toki Chaplinilla oli hitusen tätäkin ominaisuutta, mutta Keaton loi siitä aivan oman tyylisuuntansa ja Kenraalissa tämä näkyy. Tyhjästä eivät elokuvat synny, sen on Keaton vaativilla leffoillaan osuvasti todistanut.
Kenraalin ei tietokoneilla toteutettu loppukohtaus on uskomaton, mutta niin on itse elokuvakin. Buster Keaton ohjaa ja näyttelee todella hyvin. Alusta loppuun tahti on viihdyttävän nopeaa, mutta elokuva on yksityiskohtia myöten tarkka ja näin lähes virheetön. Temppujen lisäksi pysytään kiinni tarinassa, eikä leffa sorru liikaa itsensä toistamiseen. Jokainen uusi stuntti nimittäin on omanlaisensa kohtaus. Elokuvan kerronta on jännityksen, huumorin ja liikkeen yhdistelmää. Näin se on sekä hauskaa että ripeää. Kenraali ei rakennu tylsällä tavalla pelkkien yksityiskohtien varaan, kuten Jaqcues Tatin komedioilla on tapana. Katsoja voi siis ottaa rennosti ja nauttia mainiosta leffakokemuksesta. Sen tarkemmin ei Kenraalia tarvitse analysoida, sillä jo komeasta ulkokuoresta huomaa, miten taitava elokuvantekijä Buster Keaton on.
Kenraali on mielestäni parhaita junassa koskaan kuvattuja elokuvia. Vaikka sen valmistumisesta on kulunut yli kahdeksankymmentä vuotta, ei monikaan elokuva sen jälkeen ole pystynyt hyödyntämään junaa yhtä hienosti tapahtumapaikkana. Kenraali sisältää yhteiskuntakritiikkiä väkivallalla mässäilemättä. Erittäin hauska leffa, vaikka sijoittuukin sota-aikaan.
