Wolfgang Petersen kaataa loistoristeilijä Poseidonin elokuvan uusintaversiossa. Edellisen kerran Poseidon kaatui vuonna 1973 Ronald Neamen ohjauksessa. Paul Callicon novelliin perustuva katastrofileffa on uusinversioksi onnistunut ja parhaimpia katastrofikuvauksia aikoihin. Petersen on ennekin kuvaunnut merellä, Das Bootin ja Meren Raivon ohjaaja sai Poseidonissa tuhot, että eloonjäämistaistelun näyttämään hyvältä.
On uudenvuodenaatto ja keskellä merta loistoristeilijä Poseidonilla on täydet pippalot päällä. Kesken illan perämies havaitsee, että jotain on pielessä merellä ja eipä aikaakaan kun horisontissa on suuri hyökyaalto, joka tulee täyttä vauhtia kohti laivaa. Kapteeni ei ehdi kääntää laivaa ja se törmää jättivesimassaan ja kaatuu keskelle merta. Alkaa eloonjäämistaistelu.
Poseidon ei tarinaltaan yllätä, melkein kaikki tietää etukäteen mitä on tulossa. Petersen saa kuitenkin tuhot ja vesimassat näyttämään hienoilta. Kaikki rakkaat eivät tältä matkalta kotiin päässetkään. Eloonjäämistaistelu on saatu vesitettyä katsojaan teatterinpenkkiin. Ahtaanpaikan kammoisille saattaa tulla huono olo. Kuolemat kuvataan yllättävän tylysti, varsinkin onnettomuuskohtauksessa ruumismassoja paiskautuu päin seiniä ja onhan siellä pari uhraustakin mukana.
CGI-tehosteet ovat hienosti toteutettuja, varsinkin juuri kohtaus, jossa Poseidon kaatuu jättiaallon alle. Tehosteet eivät kuitenkaan ota pääosaa misään vaiheessa, vaan Petersen antaa hahmoille hyvin tilaa. Näyttelijäpuoli tekee hyvää työtä, varsinkin Kurt Russel ja Josh Lucas ovat hyvässä iskussa.
Kokonaisuutena Poseidon on teknisesti hienosti toteutettu, hyvin ohjattu ja näytelty katastrofielokuva. Käsikirjoitus on kuitenkin hieman ennalta-arvattava ja kliseinen. Pituutta leffalla on juuri sopivasti.
nimimerkki: andy
