Eddie (Marc Price) on varsinainen heittopussi ja rockstara Sammi Currin (Tony Fields) kuolema oli hänelle iso isku. Kuitenkin DJ Nuke (Chaim Weitz) antaa Eddielle harvinaislaatuisen esineen: edesmenneen muusikon viimeisen demonauhan jolla on omituisia ominaisuuksia ja koska A-luokan urpo Tim Hainey (Doug Savant) hieman nöyryyttää häntä alkaa Eddie hautoa kostoa.
Charles Martin ohjastelee elokuvaa joka ottaa tekoaikansa huomattavimmat ärsytysaiheet ja hölmöimmät väitteet. Sen jälkeen koko sotku kaadetaan tehosekoittimeen räväkän soundtrackin, parin arvokkaan cameon ja itsetietoisesti hoopon meiningin kanssa ja sopan annetaan poreilla puolisentoista tuntia.
Marc Price on erinomainen pääroolissaan joka aluksi vaikuttaa sympaattiselta ulkopuoliselta, mutta leffan edetessä osoittautuu pakkomielteiseksi näljäkkeeksi ja sittemmin joutuu kasvamaan eroon idolistaan. Tony Fields mörisee stereoista synkällä äänellä ja on juuri niin kamala kuin saarnaaja Gilstrom (John Michael Osbourne) selittelee.
Lähtökohta on tyypillistä genre-edustajaa etevämpi ja meininkiä on myös mukana aika hyvin, mutta leffa jaappaa ympäriinsä ja on aivan liian ryppyotsainen tunnelmaltaan. Sellainen nakertaa kovasti viihdyttävyysarvoa ja silloin ei kenelläkään ole koskaan mukavaa.
