Nuori nainen nimeltä Iiris Vaara (Minna Haapkylä) kuluttaa elämäänsä unelmointiin ja epäonnistuneisiin suhteisiin. Niin parhaat kaverit kuin jopa oma äiti tuntuvat kuksivan ja hurvittelevan aamusta iltaan, mutta hiljainen Iris kuihtuu kuin ruusu pimeässä.
Kaikki kasaantunut tylsyys ja pettymys muuttuvat siksi unelmien saduksi sukulaissielu Markon ilmestymisen myötä. Leffoja ahkerasti siteeraavan nuoren parin elämä on yhtä unelmaa – kunnes ensi-ihastus haihtuu. Iiris huomaa suhteen laskuhuumassa liikkuneensa väärissä piireissä, ja lopullinen niitti tulee Iiriksen syntymäpäivinä.
Loppu on Iiriksen kissa ja hiiri – leikkiä omien tunteiden ja itsepetoksen välillä. Louhimiehen aiemman leffan (Levottomat) kaltaiseen sekoiluun ja naiskentelukohtauksilla mässäilyyn Kuutamolla ei sorru, vaan esittää Katja Kallion kirjaan perustuvan tarinan asiallisemmin. Edellisestä leffasta on aikuistuttu ja kasvettu. Ei sentään niin paljoa, että irtosuhteisiin puskeva levottomuus olisi hävinnyt.
Näyttelijätyö on vaihtelevaa, mutta pääosin laadukasta. Päästarana hääräävä Haapkylä on parhaimmillaan alun vaivaantuneena nuorena naisena ja jo Levottomissa pääroolin vetänyt Laura Malmivaara on vireessä hänkin. Miespääosat Franzen & Ristinen hoitavat hommansa, ja vaikka Franzen hiipuukin kuvioista, Ristinen puskee pinnalle petetyn perheenisän vimmalla. Taustalla pikkuosissa häärii tuttuja vakiokasvoja: mm. Isänmaan toivojen loistava Lotta Lehtikari, Kari Hietalahti ja Kummelien Heikki Vihinen. Harvinaisempia näkyjä valkokankaalla ovat ainakin Toni Wirtanen ja Jörn Donner.
Leffan henkilöhahmot on kirjoitettu niin, että jokainen leijailee sopivasti ”Kuutamolla”.
Hetkittäin ihmissuhdesäröt tosin peittävät kirkkaan kuun alleen pilviverhon lailla. Hassuttelu mm. perheen isän hifiharrastuksen ja leffarepliikkilainailujen muodossa tuo väriä suhteiden keskelle. Sitten kuljetaan taas pettymyksestä sänkyyn ja sängyn kautta pettymykseen. Onnistuneet musiikkivalinnat vievät tarinaa eteenpäin ja kokonaiskuva on miellyttävä. Silti Louhimiehellä olisi potentiaalia parempaankin. Siispä lopputiivistelmänä: Thumbs up, varsinkin Louhimiehen edellisen leffan surkeuteen tämä on huima parannus.
Mutta kuka hitto vastaa puhelimeen oksentaessaaan juuri pöntöllä?
