Kuutamolla kertoo yhdenlaisen tarinan kolmenkympinkriisistä, joka vaivaa Iiris- nimistä herkkää kirjakaupan myyjää. Aku Louhimies jatkaa edelleen Levottomien linjoilla käsitellen nuorten aikuisten maailmaa, jossa kokemukset ja niiden kautta eläminen rakentavat ihmiset jollain tapaa löytämään itsensä. Louhimies on oivaltanut elokuviinsa nykyajan henkeä kuvaavia elementtejä ja jatkaa niiden tutkimista Kuutamolla -elokuvassa. Visuaalisesti se jatkaa hienoa aiempaa linjaa. Maisemat ovat kauniita jne. Onneksi ei kuitenkaan sorruta samanlaiseen köyrimiseen kuin Levottomissa, se olisi vienyt pläjäyksen varmaan vielä kauemmaksi tavoittelemastaan päämäärästään.
Iiriksen ongelmana sattuu olemaan että ihmissuhteet eivät oikein ota onnistuakseen ja se suuri rakkaus ei tahdo löytyä. Oikeastaan Iiris ei kyllä asian eteen paljoa jaksa mitään tehdäkään. Ympäriltä löytyy jo perheellisiä ystäviä sekä vielä rajussa sinkkuputkessa viilettävä ystävätär. Eräänä päivänä se unelmien mies sitten eteen putkahtaa ja sitten on taas sen ennalta arvattavan elämänkoulun vuoro.
Kuutamolla on hyvä elokuva, joka kuitenkin valitettavasti notkuu liikaa ajoittain, mikä tekee hallaa koko pläjäykselle kokonaisuutta ajatellen. Hyviä roolisuorituksia kuitenkin riittää. Alkavatko suomalaiset näyttelijät pikkuisen jo päästä luontevasti kameran eteen? Akrobatiaan enemmän uskovaa ystävätärtä esittävä Anna-Leena Härkönen on roolissaan loistava, vaikka hänenkin kohdallaan pieniltä ylilyönneiltä ei ole maltettu välttyä. Varsinaiset onnistujat löytyvätkin elokuvan perheellisistä (Laura Malmivaara ja Matti Ristinen), joissa on jotain elämänmakuista aitoutta, mitä Minna Haapkylän pääroolia myöten jää uupumaan. Maininnan hienosta roolista ansaitsee myös Iirksen penistaitelijaäitiä esittävä Pirkko Sainio. Peter Franzen unelmien täyttymyksenä tietenkin miellyttää suurta (nais)yleisöä, mutta on turhankin alleviivattu prinssihahmo. Ylikorostettu taiteilijamainen persoona, möreä ääni ja imelät jutut eivät oikein ota onnistuakseen. Rooli paranee huomattavasti tarinan edetessä.
Kuutamolla haluaisi varmasti olla paljon enemmän elokuvana, mutta ne suuret tunteet kun jäävät puuttumaan, niin pääteema ei oikein ota onnistuakseen. Jotain dramaattista käännettä ehkä olisi tarvittu kun roolihahmojen tunteet kuitenkaan eivät oikein ota päästäkseen valloilleen. Kuutamolla jää kuitenkin valitettavan pinnalliseski elokuvaksi. Lopuksi oikein hakemalla haetaan ikäänkuin opetusta ja sorrutaan latteuksien heittelyyn. ”Mä en haluu elää kasvihuoneessa”, ”Loppujen lopuksi kaikki ihmiset ovat yllättävän tavallisia”, ”Rakkaus menee syvälle, seksiin riittää muutama sentti” jne. Nämä tosiasiat Iiris joutuu toteamaan ja elämä jatkuu…
