Sanoisin että Batman: Assault on Arkham on melkein kuin Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas: kummassakaan ei ole yhtä selkeää päähenkilöä. Oikeastaan Assault on Arkham on enemmän Suicide Squadin kuin Batmanin elokuva.
Juonesta en tässä yhteydessä lähde juuri puhumaan, se kun on selvästi vain hatara tekosyy ja ontto runko kaikille sille räiskeelle ja mäiskeelle jota elokuvassa nähdään suunnilleen alusta loppuun. Eteenpäin rullataan siis lähes pelkän toiminnan voimin ilman tarinaa – sanan varsinaisessa merkityksessä – ja se on sen verran veristä, ettei tätä voi suositella ainakaan alle 12-vuotiaille. Vahvasti anime-vaikutteinen piirrosjälkikin tuntuu lähinnä alleviivaavan nopeatempoista toimintaa, jota Jokerin mielisairas huumori makoisasti maustaa. Onpa mukaan saatu myös yksi seksikohtauskin (?!).
Mielestäni kaikki tämä kuitenkin osoittaa varsin hyvin, ettei Assault on Arkhamia pidä ottaa missään nimessä erityisen vakavasti. Parhaiten lähes taukoamatta eteenpäin vyöryvä, jokerimaisella huumorilla maustettu toiminta toimii, kun aivot kääntää ennen katsomista valmiiksi viihdevaihteelle. Suurimmat kiitokset ansaitsevat Arkham-peleistäkin tutuiksi tulleet Kevin Conroy ja Troy Baker, jotka hoitavat osansa Batmanina ja Jokerina paremmin kuin poppoon muut ääninäyttelijät yhteensä.
Batman: Assault on Arkham on siis Batman-animaatioille (mielestäni) epätyypilliseen tapaan silkkaa viihdettä, jossa nimihahmoa itseään ei juuri nähdä – ja silloinkin kun nähdään, on hän usein tappelussa lähes altavastaajan asemassa. Käytännössä kokonaan konnien näkökulmasta tehty tarina (lue: mikä tarina muka?) tuo OK-tasoista vaihtelua, mutta todellinen potentiaali hukkuu armotta taukoamattoman toimintavyöryn alle. Jos on rankan päivän jälkeen liian väsynyt välittääkseen mistään syvällisemmästä juonenkuljetuksesta, ja Troy ”olen-nykyään-joka-pelissä” Bakerin irrotteleva Jokeri-tulkinta tai Kevin Conroyn tuima Batman houkuttavat, Assault on Arkham on kannattava valinta.
