Katastrofileffa on aika vanha genre. Ne säälittävät, neurologisen sairautensa takia ympäriinsä toikkaroivat uhrit ovat myös aika vanha juttu. Luonnollisesti nämä kaksi tekijää kaadetaan tehosekoittimeen ja lopputulos kertoo maailmanlaajuisesta kahakasta em. sairastuneita vastaan – [I]World War Z[/I].
Leffan keskipisteenä on Gerry Lane (Brad Pitt) joka rekrytoidaan takaisin YK:n leipiin selvittämään asiaa joka modernin tiedonvälityksen aikana silti iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Lopputulos ei ole genrensä mestariteos, mutta omaa muutamia todella jännittäviä hetkiä ja havaintoja. Pääasiassa siten että vastoin genren yleistä käytäntöä sekasorto ei romauta yhteiskuntaa riehuviksi sotaherrojen laumoiksi jotka ovat toisilleen vielä isompi uhka kuin [B]lukemattomat[/B] törpöt. Tässä leffassa yhteiskunta vastaa törppöongelmaan tehokkaasti ja ongelma ratkeaa tieteen avulla. Spektaakkelimuskelia pullistellaan aika isosti, mutta sitä juonta ei saada kehitettyä mihinkään suuntaan ja leffa on suorastaan rasittavan lattea ketju toisiinsa heikosti liittyvistä kohtauksista.
Brad Pitt on leffan suvereeni keskipiste, sillä hän on mukana lähes kaikissa kohtauksissa. Yksittäisen keskipisteen valinta on kerronnan kannalta toimivin ratkaisu, mutta vain jos leffa sattumoisin liittyy häneen itseensä. Henkilökohtaista ponnistusta ei saada kovinkaan vahvasti mukaan ja Pitt ei toimi myöskään ikkunana jonka avulla katsoja näkee törppöpokalypsin luomat törpöt, hullut ja ponnistelijat. Sama roolien heikkous vaivaa muitakin rooleja, joten se taitaa johtua katastrofi-leffa genrestä.
Lukemattomien käsikirjoittajien (huono enne) rustaama soppa on isolla spektaakkelimuskelilla toteutettu ja se mahdollistaa näyttävyyden, mutta meininki on valitettavasti liian kesyä veriloiskeen kannalta. Lopullisena päätöksenä [I]World War Z[/I] on näyttävä, mutta sisällöltään se on valitettavan ohut ja merkityksetön.
