Douglas Adamsin viisiosainen “Linnunrata” -trilogia on ainoa laatuaan maailmassa. Räikeästi scifikirjoja parodioiva kirjasarja on noussut suoranaiseksi legendaksi ja poikinut mukanaan kaikkea mahdollista aina tietokonepeleistä pyyhkeisiin. Vuonna 2005 valmistunut elokuvaversio toi tarinaan visuaalista tyylikkyyttä moderneine erikoistehosteineen, ja näinollen jätti varjoonsa BBC:n -80 -luvulla tuottaman minisarjan. Sääli, sillä vanhempi filmatisointi on huomattavasti nautinnollisempaa katsottavaa.
Uutta hyperavaruuspikareittiä suunnittelevat Vogonit joutuvat räjäyttämään Maapallon rakennustöittensä tieltä. Maailmanlopusta vaikuttavat selvinneen ainoastaan perienglantilainen pulliainen Arthur Dent (Simon Jones) sekä hänen avaruudesta kotoisin oleva ystävänsä Ford Prefect (David Dixon). Galakseja kattavaan seikkailuun tempautuvat kaverukset lähtevät selvittämään vastausta elämän tarkoitukseen. Apunaan he käyttävät sähköistä hakuteosta, “Linnunradan käsikirjaa liftareille”, joka tietää kaiken tarpeellisen ja vähän enemmänkin universumin saloista.
Itseäni sarjassa viehätti ennen kaikkea sen tiukka juonellinen tarrautuminen Adamsin kirjoihin. Loistavaa brittihuumoria tykitetään tasaisesti kuuden jakson ajan – nauramisen välttäminen tätä seuratessa on todellinen ihme. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan kunnialla, ja jos Arthurin tuttavaa Trilliania esittävän Sandra Dickinsonin ylityttömäisyyteen tottuu, ei kokonaisuudesta juuri virheitä löydä. Zaphod Beeblebroxina riehuva Mark Wing-Davey tulee toimeen kaikkien ruumiinosiensa kanssa, olivatpa ne sitten kuinka alkukantaisesti valmistettuja tahansa. David Dixon taas ansaitsee erikoispisteet lämpimän hurmaavasta Ford -tulkinnastaan.
Kolmekymmentä vuotta takaperin tekniikka ei tietenkään ollut yhtä kehittynyttä eikä realististen avaruusolioiden animoiminen ollut mahdollista. On muistettava, että sarjan budjetti on tuskin liikkunut Hollywood -luokassa, ja että koomiset lavasteet ja puvut ovat vaatineet tekijöiltään valtavasti vaivannäköä. Yllättävän hyvin tarinan miljöö on kuitenkin toteutettu.
Kaksi ensimmäistä kirjaa lukeneille sarja on luonnollisesti helpompaa seurattavaa, mutta kyllä tätä hyvällä omallatunnolla voi suositella ihan kaikille. Tosikkojen kannattaa irrottaa katseensa hahmojen pää- ja raajaproteeseista ja keskittyä itse kertomukseen. Huumorintajuiset eivät tällaisia neuvoja tarvitse.
