Jeee! On vuosi 1975, Franco on juuri heittänyt veivinsä ja Elisabeth (Lindgren) saanut turpiin. Täti pakkaa oitis kamppeensa sekä kakaransa ja muuttaa veljensä luo hippikommuuniin. On se skideille shokki, kun väki kulkee alaosattomissa, syö rehuja ja kammoaa televisiota. Mikä voisikaan olla hienompi lähtökohta kasvutarinalle? Moodysson on nero.
Kuten Fuckin Åmålissa, kameratyö on pikkuisen amatöörimäisen näköistä. Moodyssonin henkilöt puhuvat lähes koko ajan ja homma etenee sujuvasti. Ihmiset ovat rehellisen rumia ja käyttäytyvät aidon typerästi. Muutamia liian kliseisiä vetoja tarinasta löytyy (vaimo jättää – mies alkaa ryypätä, letkeiden hippien naapurissa asuu ääritiukkapipoja), mutta voi jestas kun nuo ruåttalaiset on sitten hassuja. Tavallaan tästä tulee mieleen American Beauty, joka kuitenkin on ihan erilainen elokuva. Kliseitähän siinäkin oli, mutta tapa millä asiat on nivottu yhteen ja esitetään on tarpeeksi freesi ja innostava, jotta kliseet eivät haittaa.
Kimpassa on niitä elokuvia, joista voi löytää halutessaan vaikka mitä merkityksiä. Ehkä 70-luvulla oli tällaista, en tiedä. Hyvä leffa joka tapauksessa.
