Uusi James Cameronin ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama elokuva Avatar tuli ensi-iltaan 18. joulukuuta ja kävin katsomassa sen pari päivää ensi-illan jälkeen. Odotukset elokuvaa kohtaan eivät olleet kovin suuret, toki uusi 3D-teknologia kiinnosti, mutta loppujen lopuksi menin katsomaan elokuvan lähinnä ystävien mielenkiinnosta elokuvaa kohtaan.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Pandora nimiselle kuulle vuonna 2154. Ihmisillä on tukikohta Pandoralla ja ihmiset ovat kiinnostuneita arvokkaasta metallista, joka sijaitsee alkuperäiskansan, Na`vien, alueella. Elokuvan päähenkilö Jake Sully on entinen merijalkaväen sotilas, joka on halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Hänellä on sama geeniperimä kuin veljellänsään, jonka takia hänet on tuotu Pandoralle ottamaan haltuunsa veljensä ”avatar”, vastineeksi hänelle on luvattu saada jalkansa takaisin. ”Avatar” on olio, jossa on puolet ihmisen DNA:ta ja puolet alkuperäisasukkaan. Jake lähetetään tutkimaan Na`vien elämää ja hän tulee säännölisin väliajoin viestittämään ihmisille Na`vien elämästä.
Ennen pitkään kaikkien kokemaksi yllätykseksi Jake ystävystyy Na`vi heimon kanssa. Tulipa vahvasti mieleen Tanssii susien kanssa ja Pocahontas. Muutenkin juoni on todella ennalta-arvattava ja kliseinen. Vielä lopun hyvä ja paha asetelma oli kaiken huippu.
Avatarin teemat ja sanomakaan ei ole varsin omaperäisiä. Ympäristötuhon ennustaminen, alkuperäiskansojen puolesta puhuminen ja ihmisen imperialististen pyrkimysten vastustaminen ovat toki hienoja ja kauniita asioita, mutta ovat todella tavanomaisia mielestäni. Odotin jotain syvällisempää. Myös sen esittäminen näin karkean yksipuolisesti oli elokuvan yksi suurimpia virheitä. Na`vi kansa on kuvattu täydelliseksi luontoa rakastavaksi heimoksi, joilla ei ole mitään itsekkäitä pyrkimyksiä ja ihmiset on kuvattu itsekkäiksi ja ahneiksi, mikä on kyllä valitettavan usein totta, mutta ei sentään näin yleistäen.
Ison budjettinsa vuoksi Cameron ei halunnut ottaa elokuvaan mitään varsin nimekkäitä näyttelijöitä, mikä oli toisaalta hyvä asia, että annetaan vähän tuntemattomille tilaisuus näyttää, mutta mielestäni elokuvan näyttelijäsuoritukset olivat varsin jäykkiä ja onnettomia. Elokuvan päätähdet Sam Worthington ja Zoe Zaldana eivät loistaneet rooleissaan, karismasta nyt puhumattakaan.
Henkilöhahmot olivat muutenkin todella pimennossa. Kehenkään ei tullut syvempää vaikutelmaa, vaan kaikista oli todella pintapuolisesti näytetty/kerrottu. Päähenkilöstä Jake Sullysta ei kerrottu nimen lisäksi muuta kuin entinen merijalkaväkitausta.
Dialogit olivat varsin teennäisiä ja jäykkiä ja jotenkin niistä paistoi, että kaikki keskustelut oli tehty todella kiirellä ikäänkuin hoidettaisiin ne nopeasti alta pois. Varsin ärsyttävä repliikki jäi mieleeni. ”Mitä me muka antaisimme heille?” ”Kaljaa ”. Olisi nyt voinut odottaa jotain hieman tärkeämpää esim. lääketieteen saavutukset.
Jaken kasvutarina pojasta mieheksi tai oikeastaan mieheksi oli varsin mielekästä katsottavaa. Pidin myös elokuvan viihteellisyydestä, viihdepätkänä tämä olisikin toiminut hyvin, ei ajatuksia ja tunteitä herättävänä elokuvana. Musiikki sopi elokuvaan kohtalaisen hyvin, ei ollut mitään omaperäistä, mutta kyllä välillä Hornerin sävellykset toivat hyvän mielen.
Elokuvan paras anti sitten olikin se visuaalinen puoli. Todella näyttävän näköistä ja 3D-lasit eivät häirinneet ollenkaan. Mutta visuaalisessa puolessa oli kyllä heikkouksia. Elokuva on näin pitkäksi elokuvaksi varsin nopeatempoinen. Ajan olisi voinut mielestäni käyttää hyödyllisemmin. Ottaa turhat taistelukohtaukset pois ja näyttää hienoja luontomaisemia olisi ollut loistava lisä elokuvaan. Melko samanlaisessa elokuvassa Tanssii susien kanssa näin on tehtykin. Välillä todella kauniita luontomaisemia oli suorastaan ilo katsella ja elokuva oli muutenkin hidastempoisempi, mikä oli hyvä asia tämänkaltaisessa elokuvassa.
Avatarilla olisi ollut enemmän panoksia kuin mihin sain tyytyä. Elokuva oli minulle todella suuri pettymys. Vaikka en odottanut tämän olevan mikään mestariteos, niin uskoin ja toivoin, että tämä olisi sentään 2000-luvun kymmenen parhaan elokuvan joukossa, mutta ei niin ei.
