60-luku oli rautaesiripun itäisellä puolella sosialistisen suunnitelmatalouden ikeessä elävän kansan parissa unenomaista aikaa. Nikita Hrustshov päästi valtaan noustuaan Stalinilta perimänsä koneiston löysäämään otettaan kuuliaisista neuvostokansalaisistaan; yhtäkkiä kulttuuri heräsi kaikkialla henkiin vuosikymmenten byrokraattisen pimeyden keskeltä. Vuosien varrella proletariaatti vain alkoi nopeasti tottua uusiin vapauksiinsa, minkä seurauksena järjestelmää kohtaan osoitettu kritiikki alkoi saada valtaapitävien kannalta yhä uhkaavampia ulottuvuuksia. Varsovan liiton joukkojen vyöry vapaamieliseen Prahaan vuonna 1968 oli stalinistisen konkreettinen kurinpalautus lyhyeksi jääneen iloisen vuosikymmenen jälkeen.
Ehkäpä äärimmäisin kaikista vapauden ajan järjestelmää kohtaan osoitetuista kritiikeistä oli nyt käsillä oleva merkkiteos, jota kuivasta huumorintajustaan tunnettu Jirí Menzel työryhmineen viimeisteli valtion rahoituksella vielä sosialististen panssarivaunujen vyöryessä Tsekkoslovakian kaduille. Valmistuttuaan Kuin leivoset langalla päätyi yhteiskuntajärjestykselle vaarallisena taiteena välittömästi kiellettyjen elokuvien listalle sekä ikuiseksi tarkoitettuun kadotukseen varastojen kätköihin, josta se löydettiin myöhemmin kylmän sodan päätyttyä ja sosialismin lopullisesti romahdettua. Pannavuosien aikana ansaittu kielletyn hedelmän status takasi Menzelin teokselle huomattavan yleisön sekä tietyn historiallisen aseman, jonka vuoksi elokuvaan törmää vielä harva se päivä tiettyjen piirien leffakeskusteluissa.
Kuin leivoset langalla sijoittuu vastaperustetun sosialistivaltion varhaisiin vuosiin, tarkemmin sanottuna 50-luvulle ja vahingollisen porvarillisen aineksen poliittiseen uudelleenkouluttamiseen tarkoitetulle postapokalyptiselle romuttamolle, jonne yhteiskunnan vihollisiksi ja työväestöä kuppaaviksi sosiaalisiksi loisiksi leimatut kansalaiset on rahdattu omaksumaan vallitsevan proletariaatin arvoja raskaan fyysisen työn kautta. Taattuun aikansa henkeen syyt leimautumiselle ovat parhaimmillaankin mitä mielettömämpiä: yksi vangeista omisti ainoan sallitun puolueen porvarilliseksi leimaaman saksofonin, toinen kieltäytyi polttamasta kirjoja, kolmannen mielestä taas oikeudessa syytetyllä pitäisi olla oikeus puolustaa itseään. Rautaesiripun takana puolueen sana on ainut laki, ja tietty mielivaltaisuus, korruptio ja paranoia kuuluvat itsestään selvänä osana vallitsevaan järjestelmään.
Ehkä väkevimpänä vitsinä Menzelin teoksessa katsojaan iskeekin tarinan pureva ironinen pohjavire, jossa epäkelvoiksi leimatut kansalaiset koetetaan sopeuttaa edistykselliseen sosialistiseen yhteiskuntaan ja sen arvoihin keskitysleirimäisiä piirteitä omaavalla vastenmielisen rumalla ja inhottavalla romuttamolla. Mielivaltaisesti vangituille ihmisille saarnataan toistuvasti piikkilanka-aitojen paremmalta puolelta fasistisen sorron kauheudesta sekä sosialismin aatteen vapauttavasta voimasta, mutta todellisuus aidan molemmin puolin on mitä puisevinta teatteria, jossa tärkeintä on tyhjien iskulauseiden suoltaminen sekä lippujen heiluttelu varsinaisen konkreettisen aatteellisen omistautumisen sijaan. Menzelin kuvaama sosialistinen arkitodellisuus onkin vähintään yhtä teennäistä kuin absurdia ja ironistakin.
Varsinaisen lämminhenkisen juonensa sekä muun sisältönsä kannalta Kuin leivoset langalla onkin likimain vastaavaa vihjailevaa piruilua sekä ihmissuhdehirnuntaa, jollaista nähtiin tykötarpeiksi asti Menzelin Tarkoin vartioiduissa junissa. Menemättä liiaksi yksityiskohtiin riittänee siis varmaan lyhyesti tokaista, miten kyseisestä teoksesta iloa elämäänsä saaneet saattavat nauttia myös tästä taidepläjäyksestä – sama logiikka toimii myös päinvastaisessa tapauksessa. Omalla kohdallani tietty historiallinen sekä aatteellinen konteksti vielä aivan erityisesti kohottivat Menzelin kielletyn hedelmän tuottamaa euforiaa. Mikäli tämän yhteiskuntakriittisen komedian aikoo siis joskus katsoa, olisi hyvä tutustua alustavasti myös maan lähihistoriaan sekä aatteen kiemuroihin ymmärtääkseen paremmin tekijöiden solkenaan viuhuvat piikit vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää sekä kasvottomia byrokraatteja kohtaan.
