John ja Laura Baxter menettävät pienen tyttärensä hukkumistapaturmassa, he lähtevät venetsiaan, mies tekemään töitä ja vaimo vain toipuakseen hirveästä tapahtumasta. Venetsiassa he tapaavat myös kaksi vanhaa sisarusta, joista toinen on sokea ja selvännäkijä. Hän kertoo pariskunnalle, että heidän tyttärellään on heille viesti ja John on hengenvaarassa jos ei lähde pois venetsiasta. Työt ovat kuitenkin kesken ja kotiin palaaminen Englantiin ei vaikuta houkuttelevalta. Pikkuhiljaa elo venetsiassa saa pahaenteisiä sävyjä ja John alkaa näkemään venetsian kujilla pikkutytön juoksemassa samanlainen punainen sadetakki päällään kun heidän tyttärellään hukkuessa.. Todellisuus ja illuusio alkavat olemaan varsin häilyvällä rajalla.
Elokuvan aikaan ilmeisesti pariskunnan esittäjillä eli Christiellä ja Sutherlandilla oli jonkinmoinen pieni romanssi käynnissä ja elokuvan paljon kohuttu seksikohtaus on aika intohimoisen näköistä katseltavaa (niin luonnollista kuin kameran edessä voi olla) tiedähäntä. Elokuva on jokatapauksessa loppua kohden pirun pelottavaa katseltavaa ja vanha monoraita ääni överiksi vedetyillä äänillä ja loistavan mahdollisilla musiikeilla sopii elokuvaan kuin nyrkki silmään. Värit ovat hailakat ja juuri sopivat synkeään Venetsiaan. Elokuva vastasi täysin odotuksiani, pelottavasta psykologisesta kauhuleffasta. Suosittelen kaikille kauhun ystäville, tätä legendaarista filmiä joka jäi samana vuonna ilmestyneen ”haastajansa” varjoon eli Manaajan.
nimimerkki: Grass
