Tässäpä on elokuva, jonka katsomista olen odottanut jo pitkään kun suurinpiirtein kaikki mitä olin tästä kuullut oli pelkästään positiivista. Yleensä tällainen asetelma voi olla erittäin tuhoisa katselunautinnon kannalta kun odotukset ovat usein liian korkealla, josta seuraa, että hyväkin leffa lässähtää tavallaan pannukakuksi suurten odotusten alla. tuollaista ajattelutapaa tulisi siis välttää ja katsoa leffat ilman mitään erityisen suuria odotuksia, mutta aika harva meistä siihen loppujen lopuksi pystyy. Taksikuski oli kuitenkin niitä harvoja elokuvia, jotka ylittivät odotukseni. Niin upea se oli että veti ihan hiljaiseksi ja seuraavat pari tuntia leffan jälkeen päässä pyöri ajatuksia tämän teeman ympäriltä.
Robert De Niro (kenties sittenkin mittavan uransa parhain rooli?) esittää entistä merijalkaväen sotilasta Travis Bickleä, joka ei saa yöllä nukuttua ja koska hänellä on muutenkin tapana ajella autollaan ympäri kaupunkia niin miksei sitten tienaisia sillä hieman rahaakin. Hän ei juuri valikoi asiakkaitaa vaan kaikki kelpaavat ja ihan minne tahansa ajetaan kaupunginosasta riippumatta. Tästä seuraakin, että hän näkee ympärillään jos minkälaista ihmistä erilaisine kohtaloineen. Hän näkee vain ympärillään saastaa, joka pitäisi huuhtoa viemäriin, mutta sitä ”sadetta”, joka sen tekisi ei ikinä tule ja Travis päättää itse aloittaa yksinäisen ristiretkensä kaikkea tätä roskaa vastaan. Kasvot tälle taistelulle antaa Jodie Fosterin esittämä 12,5-vuotias prostituoitu tyttö Iris.
Martin Scorsese on onnistunut melkeinpä täydellisesti kuvaamaan yöllistä kaupunginelämää, sitä nurjaa puolta ja juuri niitä ihmisiä, jotka ”ryömivät” ulos koloistaan vain yöllä – tavallinen päiväsaikaan liikkuva ihminen ei heitä näe. Tunnelma on koko elokuvan kestonsa ajan todella realistisen tuntuinen: sumeat neon valot valaisevat hämyisästi kaupunkien katuja, joilla prostituoidut kauppaavat itseään, jotkut tapplevat keskenään, joillakin on kiire jonnekin ym. Kaiken tämän keskellä seisoo Travis, tyynen rauhallinen ja hillitty mies, jonka roolin De Niro tulkitsee erittäin katu-uskottavalla tavalla. Kyseessä on taatusti yksi kaikkien aikojen hienoimmista roolitöistä.
Ne katsojat, jotka odottavat Takskuskilta toimintaa tulevat luultavasti pettymään, koska pääasiassa suurin osa elokuvasta kuvaa Travisin ajelua taksillaan ympäri kaupunkia ja välillä kuullaan hänen omia mietteitään päiväkirjan muodossa. Kyseessä on siis enemmän psykologinen draama, joka rakentaa pala palalta kuvaa Travisin henkisestä hajoamisesta kaiken saastan keskellä ja pyrkii pääsemään mahdollisimman syvälle hänen päänsä sisään. Ja voi Luoja miten upeasti se toimiikin! Kaikki on toteutettu niin hienosti, että kyllästymistä tai kelloon vilkuilemista ei tarvitse tämän leffan aikana harrastaa.
Taksikuski nousi ehdottomasti omalle ”Kaikkien Aikojen Parhaat Leffat TOP 10”-listalle! Enpä olisi osannut kuvitellakaan, että tämä voisi olla näin loistava, ihan hiljaiseksi veti kun lopputekstit vyöryivät ruutuun ja oli sellainen tunne, että ”nytkö tämä jo loppui, olisi tätä voinut katsella vielä paljon pidempäänkin”, ja kuitenkin kesto oli melkein 2 tuntia. Se jo kertoo jotain. Vaikea tästä on etsiä mitään vikaa, ohjaus, käsikirjoitus ja etenkin De Niron ja Fosterin yhteistyö toimivat kuin unelma, unohtamatta tietenkään hienoja sivuhahmoja, joista mainitsemisen ansaitsisi useampikin, mutta Harvey Keitelin esittämä parittaja nimeltään Sport on melkoisen niljakas tapaus.
Taksikuski on likipitäen lähes virheetön elokuva, urbaani mestariteos vailla vertaa.
nimimerkki: Acedia
