Howard Beale (Peter Finch) on suosittu uutislukija, mutta ajan myötä suosio vähenee. Sitten vaimo kuoli jättäen hänet yksin wiinapirun seuraan ja työpaikkakin menee alta. Hän siis päättää lennättää aivonsa studion lattialle ja vielä ilmoittaa aikeestaan etukäteen suorassa lähetyksessä. Tämä julistus kuitenkin pistää monta asiaa liikkeelle ja tuottaja Diane Christensen (Faye Dunaway) näkee tilaisuuden henkilökohtaisessa kriisissä ja isopomo Max Schumacher (William Holden) pyrkii pitämään tilanteen hallussaan.
Paddy Chaefsky on käsikirjoittaja ja elokuvallisen teatterin asiantuntija Sidney Lumet ohjastelee pohjimmiltaan hyvin konservatiivisia ratkaisuja noudattavaa satiiria. Tarina on kuitenkin vankka ja hirtehinen kuvaus yhden, näkyvässä paikassa olevan ihmisen romahduksen aiheuttamista aalloista ja tältä rauniolta vietiin jopa oikeus pitää sanansa.
Peter Finch on pelkkä aiheesta murtunut keihäänkärki moninaiselle henkilögallerialle kyynisiä oman edun tavoittelijoita ja kieroilijoita. Faye Dunaway on riitasointu kurttuuntuvien ukkojen keskellä ja tämän pitäisi olla se romantikko, mutta on itse asiassa kaikista itsekeskeisin ja kieroin. William Holdenin tehtäväksi jää olla se ihmisistä välittävä ja viisas persoona ja hän taitaa olla ainoa joka huomasi mistä on kyse. Pienemmistä rooleista voi bongata hyviä suorituksia aika isolla kauhalla. Ihmiskunta ei saa tässä elokuvassa kovinkaan ihailevaa käsittelyä.
Kokonaisuus ei ole hauska, viihdyttävä tai edes pilkallinen. Se on pelkkä ihmiskunnan mitättömyyden toteaminen kaikista latteimmalla tavalla ja sellaisessa surkuhupaisuudessa yksi murtunut ihminen ei paina mitään. Tässä elokuvassa on hienoja ideoita ja vahvoja suorituksia, mutta sen näkökanta on Allekirjoittaneelle liian lavea ollakseen koskettava ja siitä jää tomuinen, älymystölle räätälöity maku.
