Onnistuneita poliittisia ja symbolisia elokuvia ei ole kovin suurta määrää, sillä yleensä poliittisuus on vain kömpelösti, yksinkertaisesti ja yksipuolisesti kuvattu. Andrey Zvyagintsevin ohjaama Leviathan tekee tähän poikkeuksen, sen kuvailu yhteisöstä ja valtiosta ei ole täysin mustavalkoista. Yhteiskuntakritiikki on vahvasti mukana, mutta sitä ei varsinaisesti alleviivata ja se jättää katsojan omalle pohdiskelulle tilaa. Vielä erityisen mielenkiintoisen elokuvasta tekee sen, että se on venäläinen, jonka yhteiskunnassa on huomattavasti enemmän epäkohtia kuin läntisissä valtioissa.
Tarina käsittelee Jäämeren rannalla olevan pienkaupungin tapahtumia, jossa mekaanikkona työskentelevän Kolyan talo halutaan purkaa. Talossa asuu Kolyan lisäksi hänen vaimonsa ja poikansa. Pormestari tarjoutuisi maksamaan merkittävästi pienemmän summan tontista kuin sen oikea arvo on, Kolya ei hyväksy tätä ja uskoo että pormestari haluaisi rakentaa itselleen lukaalin paikalle. Kolya kutsuu vanhan hyvän ystävänsä Dmitrin, joka on moskovalainen älykäs ja menestynyt asianajaja, auttamaan häntä oikeudenkäynnissä pormestaria vastaan.
Koko elokuva palvelee kokonaisuutena ajatusta Leviathanista, jolla viitataan sekä raamatulliseen merihirviöön, että Thomas Hobbesin teokseen Leviathan, jossa käsitellään valtion, eli Leviathanina roolia suhteessa kansalaisiin. Molemmissa Leviathan on paha asia ja näin on myös elokuvassa, sillä Kolya ja hänen ystävänsä käyvät juuri tätä Leviathania vastaan, joka on maallisen sekä kirkon vallan yhteenliittymä. Toisaalta elokuva kertoo myös oikeusvaltion synnystä ja sen vaikeasta tavoittelusta venäläisessä yhteiskunnassa. Yksilö on niin pieni ja mitätön mahtavan valtion edessä, sillä vaikka sitä vastaan voi käydä oikeusprosessilla, niin se prosessi on sen itsensä luomaa. Vielä vaikeammaksi siitä tekee sen, kun Leviathan omaa monopolin totuuteen.
Murmanskin lähellä kuvaaminen näkyy mahtavina ja laajoina maisemina, joissa meri on useasti hallitseva. Elokuva luo myös miljööllään katsausta historiaan, sillä eräänlaiseen jakoon uuden ja vanhan Venäjän välillä on nähtävissä mm. rappeutuneista rakennuksista ja laivoista.
Zvjagintsevia on verrattu Tarkovskyn kaltaisiin mestareihin, työn jälki on hyvin vahvasti siihen suuntaan menossa. Elokuvassa on myöskin tiettyä saman sävyisyyttä Tarkovskyn teoksien kanssa, pitkät otokset ja yleinen hitaus tukevat myös itse tarinan symbolisuutta.
Näyttelijäsuorituksista ei ole mitään valittamista, erityistä kiitosta saa pormestarin ja paikallisen piispan näyttelijät, jotka esiintyvät muutaman kerran yhdessä kohtauksissa, joissa dialogi toimii ja kuvakulmat tukevat suorituksia. Tietenkin on vaikea sanoa erityisesti yksittäisistä näyttelijöistä, sillä harva tietää yhtään venäläistä näyttelijä venäjän sisällä.
Leviathan toimii mukavana virkistyksenä kaikkien läntisten elokuvien rinnalle, sillä sen tyyli on omanlainen ja sen kuvaus yhteiskunnasta on synkkyydessään lähempänä totuutta kuin monissa muissa länsimaisissa yhteiskunta kriittisissä teoksissa. Hauskana faktana Venäjän kulttuuriministeri kehui elokuvaa taidokkaana työnä, mutta kritisoi ankarasti sen antamaa kuvaa venäläisistä.
