Lämminhenkinen kuin Disneyn perhe-elokuvat, mutta ei ole lähellekään yhtä tönkkö.

14.10.2005 21:58

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Guess Who's Coming to Dinner
Valmistusvuosi:1967
Pituus:108 min

Arvaa kuka tulee päivälliselle on hieno lämminhenkinen romanttinen draamakomedia – kun ei tähän yksi genre riitä. Elokuvalla on jopa frankcapramaisia piirteitä, vaikkei se sisälläkään samanlaista yhteiskuntakritiikkiä.

Joanna (Katharine Houghton) on muutaman vuoden yli 20-vuotias ja hyvästä perheestä. Hän on palaamassa Havaijilta ja hänellä on mukanaan sulhanen, jonka hän tapasi matkallaan. Mies on tohtori John Prentice (Sidney Portier) ja Joanna aikoo esitellä tämän vanhemmilleen. Ensin paikalle tulee Joannan äiti (Katharine Hepburn) ja vasta sitten isä (Spencer Tracy). Koska John ei ole valkoinen, tietenkin Johnin ihonväri on hienoinen järkytys Joannan vanhemmille ja kaiken tuon lisäksi John ilmoittaa heille, ettei mene naimisiin Joannan kanssa, jos tämän vanhemmat vastustavat liittoa. Koska Johnin on määrä lähteä työmatkalle samana iltana, tarvitsee hän näiden vastauksen samana iltana, joten Joannan vanhempien täytyy päättää mitä mieltä ovat avioliitosta, saman päivän aikana. Lisämaustetta tuo se, että Joanna on kutsunut myös Johnin vanhemmat (Beah Richards ja Roy E Glenn Sr) illalliselle eivätkä nämäkään tiedä Joannan ihonväriä.

Arvaa kuka tulee päivälliselle on lämminhenkinen kuin Disneyn perhe-elokuvat, mutta se ei ole lähellekään yhtä tönkkö. Kun tätä elokuvaa katsoo, kannattaa muistaa, että elokuva on tehty 1960-luvulla, jolloin USA:ssa ”seka-avioliitot” eivät olleet kovin yleisiä tai hyväksyttäviä. Arvaa kuka tulee päivälliselle on hyvin toteutettu, vaikka siinä ei pahemmin olekaan viittauksia rasismiin, se toimii hyvin ilmankin, hieman kevyempänä elokuvana.

Käsikirjoitus on loistava ja sujuvaa. Myös näyttelijät tekevät upeaa työtä ja ovathan he Hollywoodin a-luokkaa. Siinä nähdään mm. Spencer Tracy viimeisessä elokuvaroolissaan, sillä mieshän poistui keskuudestamme hieman elokuvan valmistumisen jälkeen. Näyttelijät ovatkin mahtavia, Katharine Hepburn, Sidney Portier ja Hepburnin sukulaistyttö Katharine Houghton esikoisroolissaan. Isabel Sanford Tillienä ja Cecil Kellaway Monsignor Ryanina tekevät kerrassaan kutkuttavat sivuroolit, jotka ovat valitettavasti liian lyhyitä. Hepburnin ja Houghtonin äiti-tytär asetelma toimii hyvin ja esimerkiksi Katharine Hepburnin ilme, kun hän tapaa ensi kertaa Joannan sulhasen, on todellakin vakuuttava.

Elokuva sai Oscar-ehdokkuuksia, mm. paras naispääosa (Katharine Hepburn), käsikirjoitus, miespääosa (Spencer Tracy), miessivuosa (Cecil Kellaway), naissivuosa (Beah Richards), ohjaus ja elokuva. Katharine Hepburn voitti Oscar-pystin ja kyllä elokuvalle liikeni parhaan käsikirjoituksenkin Oscar. Elokuvan taustalla on myös asiaa ihmisten suvaitsemisesta ja siitä, ettei ihmisen väriin ole katsomista. Arvaa kuka tulee päivälliselle on erinomainen elokuva, vaikka se ei olekaan erittäin dramaattinen tai kritisoi yhteiskuntaa, siitä jää hyvä maku suuhun. Se on vakava ja kevyt, hieman romanttinen ja kerrassaan upea.

nimimerkki: LeffaPopcorn

Arvosteltu: 14.10.2005

Lisää luettavaa