Stalingrad oli mitä ilmeisemmin 90-luvun sotaelokuvien airut. On hassua kuinka maailma muuttui elokuvissa vuosien 1993 ja 2000 välillä sillä siinä missä Stalingrad on julma ja kylmä kertomus saksalaisten taistelusta hengestään, niin vanhan vuosituhannen viimeisten vuosien elokuvat olivat mukapasifistisia korkkarileffoja amerikkalaisten urheudesta (viittanen Sotamies Ryaniin). Onkin siksi ironista kuinka kaukana Stalingradin armoton selviytymistaisto on Ryanin seikkailuhengestä vaikka onkin sama vuosikymmen. Itse elokuvaan.
El Alameinilla taistelleet eliittisotilaat lähetetään valloittamaan surkeaa kärpäsenpaskaa kartalla nimeltään Volvogradin kaupunki. Luonnollisesti kokemusta on sodankäynnistä, mutta taistelu brittejä vastaan aavikolla on niin kaukana tästä kyseisestä operaatiosta kuin olla ja voi, joten lähtökohta loistavalle sotaelokuvalle ja draamalle on loistava eikä sitä ryssitä missään vaiheessa.
Jo ensimmäinen taistelu on laadukas. Kameraa käytetään taistelukohtauksissa nerokkaasti ilman mitään ärsyttäviä heilumisia sunmuita mistä esim. Raunin Tuntematon sotilas kärsi, vaan ruudussa näkyy kaikki täsmälleen niinkuin pitäisi ja räiskettä ja tunteita on pelissä tarpeeksi. Aseet ovat munakkaan kuuloisia ja elokuvantekijätkin ovat oivaltaneet että saksalaisetkin voivat käyttää PPSH:ita sotasaaliina saatuina. Elokuva huipentuu Parikan Talvisota-elokuvaa muistuttavaan kohtaukseen jossa saksalaiset taistelevat maihinkaivautuneina epätoivoisesti venäläisiä T-34 tankkeja vastaan.
Sen jälkeen alkaa elokuvan alamäki joka oikeastaan leimaa koko elokuvaa. Taistelukohtaukset ovat upeita, realistisia ja raastavia kun taas juttelukohtaukset latistuvat turhan yksipuolisiksi, ja varsinkin loppukohtauksen jorinat ovat kuin valikoima Tuntemattoman sotilaan repliikkejä. Lisäksi elokuvassa -Pelit-lehteä lainatakseni- sorrutaan liikaa turhiin taiteellisuuksiin. Mielestäni uudempi Tuntematonkin sortui tähän joissakin kohdin, kun taas Laineen versiossa rahvaanomaisempi lähestymistapa teki kunniaa tälle ominaisuudelle. Vanhemmassa Tuntemattomassa oli taistelujen ulkopuolinen jutustelukin viihdyttävää kun taas Stalingradissa ne muutamaa hienoa kohtausta lukuunottamatta ovat tylsiä ja polkevat elokuvaa paikallaan.
Näistä vioista huolimatta Stalingrad on laadukas elokuva, ja sen rauhansanoma ollaan saatettu kunnialla kotiin. Vaikka suurin osa hahmoista jääkin ikävä kyllä liian ontoiksi, niin heistä jotenkin oppii välittämään. Mutta muuten loistavaan lähtökohtaan ollaan ujutettu liikaa höpö höpöä, ja jotenkin kaikkien päähahmojen kuoleminen ei saanut itseäni (ihan) yhtä surulliseksi kuin Das Bootin päätös jossa vain osa miehistöstä menettää henkensä. Stalingradin tuottaja oikeastaan oli vastuussa myös kyseisestä sukellusvene spektaakkelista joten olen siihen vedoten hieman pettynyt mutten liikaa. Stalingrad on vioistaan huolimatta laatupätkä jonka pitäisi kuulua jokaisen sotaelokuvia harrastavan hyllyyn varsinkin nyt kun sitä vielä myydään ale-hintaan.
