Benjamin Franklin Gatesin (Cage) suvun äijät on etsineet sukupolvesta toiseen aarretta, jonka olemassaoloon ei monikaan enää usko. Benjaminin isäukko ei ole viitsinyt vaivautua, mutta isoisän jutut on purreet pojanpoikaan ja tämä päättää löytää sen mitä suku on etsinyt vuosisatoja.
Pläjäys osoittautui alusta asti melko lailla sellaiseksi kuin olin sen kuvitellutkin, ehkä jopa piirun verran paremmaksi. Reiluun pariin tuntiin mahtuu roppakaupalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Se että Sean Benn paljastui alussa roistoksi oli itsestäänselvyys ja niin ennalta-arvattava juttu että se sai vähäksi aikaa uskon pois leffalta. Kun tuosta tuli toivuttua niin seikkailu lähti rullaamaan.
Kyllähän tässä jotain Indiana Jones tyylistä meininkiä on aistittavissa, mutta ei Cagen roolihahmo silti yllä Indy-tyyliseksi legendaksi alkuunkaan. Eli tuossa suhteessa ei rinnastusta voi tehdä. Juoni on rakennettu viihdyttäväksi paketiksi (ei liene yllätys). Matkan varrella tulevat vihjeet aarteen löytymiseksi pähkäilee päähenkilö itsekseen ja katsojalle ei jätetä pahemmin varaa miettimiseen. Ehkä jotain olisi ollut hyvä jättää katsojankin hoksottimien mietittäväksi. Kun mietittävää ei ole niin ainakin toimintapuoleen voi näin keskittyä paremmin.
Seikkailuun liittyy Ameriikan perustuslakipaperi ja sen taakse piilotettu aarrekartta. Vaikka aluksi hiukan pelkäsinkin niin tähtilippua ei kumminkaan pahemmin heilutella ja nosteta jenkkejä jalustalle. Se että aarteeseen liittyy jenkkilän historiaa menee mukisematta näin suomipojallekkin alas, koska homma on saatu istumaan kumminkin tarinaan sulavasti. Nykytoimintaseikkailulle tyypillistä huulenheittohuumoria ei onneksi viljellä. Kepeyttä viritellään kätevästi tarpeentullen huvittavilla tilannekoomisilla jutuilla. Seikkailu ja toiminta on kumminkin pääasia.
Kyllä Cagelta tulee tässäkin tapauksessa takuuvarmaa hiukan keskitasoa parempaa leffaa. Roolitukset ovat jotenkin itsestäänselviä ja varman päälle pelattuja. Kuten Sean Benn roistona ja Harvey Keitel kyttänä. Romantiikkapuolen mukanaolosta vastaa sirpsakka saksalaissyntyinen Diane Kruger. Mikäpä siinä, kyllähän tämä toimii.
