Kun Mel Brooks sai kuulla parodiasta, komedian vaikeimmasta lajista, hän piti siitä. Tämä näkyi jo varhaisessa Maxwell Smart TV-sarjassa ja jokaisessa Brooksin elokuvassa, joissa naureskeltiin tunnettujen elokuvien kliseille. Tämä on niistä onnistunein. Miksikö? Koska sen huumorin maalitauluna toimivat elokuvat ovat edelleen jokaisen tuntemia, eivätkä unohdettua kertakäyttöviihdettä, joka lyhentäisi parodian elinikää roimasti. Parodioitavaksi joutuvat pääasiallisesti Tähtien Sodat, mutta elokuvan edetessä sivalletaan myös Indiana Joneseja, Prinssi/prinsessa-satuelokuvia ja Apinoiden planeettoja.
Elokuva kertoo pahoista avaruuden asukeista, Avaruusboltseista, jotka tyhmyyksissään ovat tuhonneet planeettansa ilmakehän ja päästäneet happensa katoamaan. Ratkaisua haetaan pahiksille tyypillisellä tavalla: Ryövätään ilmaa sieltä, missä sitä on. Kohteeksi joutuu Druidia, jonka prinsessa Vespa pakenee samaan aikaan häistään, koska ei rakasta sulhasekseen valittua prinssiä (Galaksin ainoa prinssi, tiedättehän). Boltsit aikovat napata Vespan ja vaatia Druidian ilmaa lunnaaksi. Mutta onneksi, kuten joka galaksista, löytyy tästäkin sankarit: Lonestar-niminen kulkuri ja hänen koiramainen apurinsa Barf. He lähtevät avaruusbussilaan etsimään prinsessaa ja löydettyään hänet, alkaa myös rakkautta näkyä ilmassa.
Elokuvan alku on energinen ja vitsit lentelevät senkin jälkeen tasaiseen tahtiin. Loppu on vaisumpi vitsien suhteen ja Alien-vitsi melkein lopussa onkin jo aika hölmö. Kokonaisuudesta jää kuitenkin hyvä mieli.
Brooks erottuu nykyajan parodian tekijöistä siinä, että hän ei pyri apinoimaan kaikkea juonenkäänteitä myöten ja vain kääntämään tarinaa ikäänkuin koomiseksi peilikuvakseen. Esimerkiksi Scary Movie ja Epic Movie-elokuvat ovat tehneet näin. Brooks rakentaa itse juonensa ja vaikka sitä ohjailevatkin parodiankohteiden rakenteet, se säilyy silti loogisena.
Vitseissään Brooks ei kalauta huumorin säiläänsä kiveen. Alapäähuumori pidetään visusti kurissa, ellei kohdalle osu oikein herkullista tilaisuuttaa käyttää sitä, ja pilkka iskee muiden elokuvien lisäksi myös pikaruokakulttuuriin ja elokuvien tuotteistamiseen.
Brooks tekee itse roolit Avaruusboltsilan presidenttinä ja suurena mestari Yoghurtina. Jälkimmäinen rooli on onnistuneempi, sillä vaikka hahmon esikuva Yodan puhetapa onkin jätetty pois, ei parodian kohde jää epäselväksi. Lonestaria esittävä Bill Pullman ja Barfia näyttelevä John Candy eivät loista, vaan tekevät rutiinisuoritukset. Rick Moranis on todella hauska isokypäräisenä Dark Helmetina, joka jo itsessään on elokuvan ainoa todella hauska hahmo. Muista näyttelijöistä ei kannata puhuakaan, mutta pääasia on, että komiikka toimii.
Parodian ongelma on yleensä sen lyhytikäisyys. Tämäkin elokuva kestää huonosti uudelleenkatselua, mutta yhden illan vietteeksi kaverien kesken se riittää mainiosti. Ja koska, kuten jo mainitsinkin alussa, parodian kohteet ovat edelleen tunnettuja elokuvia, uskon tämän elokuvan naurattavan uusia katsojia vielä vuosia. Suosittelen.
