Muistan kuinka yläasteikäisenä, innokkaana elokuvien kuluttajana, kuulin silloin tällöin niin ikätovereiden kuin vanhemman väestön suusta suomalaisista elokuvista, jotka kuulemma olivat aivan loistavan hauskoja klassikoita, mutta joita ei löytynyt oikeastaan mistään; teatterilevityksen jälkeen niitä ei oltu nähty televisiossa eikä videon tai DVD:n muodossa. Aivoihini iskostui kaksi tapausta jotka oli pakko nähdä, ja joista toinen oli Matti Ijäksen ohjaama Katsastus. Kyseinen teos näytettiin sittemmin tv:ssä, ja mahtavien näyttelijäsuoritusten sekä omaperäisen tarinan vuoksi kokemus oli varsin tyydyttävä odotuksiin nähden.
Toinen odottamani elokuva oli Jari Halosen Joulubileet.
Bona (Jorma Tommila) on sitä mieltä, että ikävintä vankilassa on se, ettei siellä vietetä kunnon joulubileitä. Niinpä hän päättää järjestää, keskikesällä, myöhästyneet juhlat vankilasta vapautuvalle veljelleen Mikelle (Antti Reini). Bona delegoi kuusen, jouluruokien ja kinkun varastamisen omituiselle kaverilleen Joukalle (Rauno Juvonen) sekä Hämäläiselle (Oiva Lohtander), uskoon heränneelle pikkurikolliselle, jonka täytyy myös esiintyä pukkina. Mike-veli saapuu ja bileet alkavat: illan edetessä komeroon syntyy sauna, ruoaksi tarkoitettu possu paskoo ruokapöydälle, Hämäläinen pitää vessanpönttö -saarnan ja niin naissuhteiden kuin epäonnistuneen pankkikeikan selvitykset eskaloituvat tappeluksi.
Halonen kirjoitti Joulubileet alunperin teatterin näyttämölle, ja sen huomaa; tapahtumat pyörivät muutamaa kohtausta lukuun ottamatta Bonan asunnossa, sotkuisessa rappukäytävässä sekä naapureiden ilmanvaihtokanavien äärellä. Näytteleminen on kauttaaltaan valtavaa ilmehtimistä ja elehtimistä ja oudon Turkkalaista: kädet ja pää tärisevät ja sylki roiskuu. Näyttelijöistä pahiten yli vetää itse ohjaaja-käsikirjoittaja Halonen uteliaan naapurin roolissa.
Joulubileet on siis odotuksiin nähden melkoinen pettymys. Komediana se on varsin köyhä tapaus: DVD:n takakannen teksti tarjoaa enemmän naurunpyrskähdyksiä kuin itse elokuva. Voisi hyvin kuvitella, että alkuperäisen esitysmuotin eli teatterin intiimissä ilmapiirissä hölmöt vitsit ja omituiset hahmot toimisivat paremmin. Kaikki tämä on ikävää, sillä elokuvan juoni on rikas maaperä ja varmasti antaisi enemmän paremmalla käsikirjoituksella ja henkilöohjauksella.
Ei Joulubileet kuitenkaan aivan toivoton tapaus ole. Elokuvasta löytyy muutama mainio kohtaus, muun muassa komerosaunassa tapahtuva löylynheitto ja sitä seuraava possujahti, joka muuttuu kyseenalaiseksi alastonpainiksi (kyseiset kohtaukset tosin toimisivat paremmin esimerkiksi yksittäisinä sketseinä). Satunnaisia onnistumisia edesauttaa Lohtander, joka on elokuvan sielu; hän ei lähde joukon mukana ylinäyttelemään vaan pitäytyy tutussa tragikoomisessa tyylissään.
Lisäksi, vähän yllättäen, elokuvan halpa budjetti toimii; vähäinen raha näkyy muun muassa rakeisessa kuvanlaadussa sekä kömpelöissä lavasteissa. Jos Joulubileet olisi hyvä elokuva, halvat puitteet sopisi hyvin kokonaisuuteen.
DVD:llä on lisämateriaalina Halosen haastattelu, jossa tämä kehuu elokuvansa yhdeksi maailman parhaista, ja Tommilan ynnä muiden näyttelemistyylin varteenotettavaksi opetusmateriaaliksi. No, makunsa kullakin.
