Valitettavasti maailmankaikkeuden ikuisiin lakeihin ei lukeudu oikeudenmukaisuuden kaltaisia arvosidonnaisia aksioomia. Muutenhan Madagascar 3 olisi tänä päivänäkin juhlittu klassikko ja yleisesti tunnustetusti sarjansa parhain osa. Silti maailmaan mahtuu myös epäilijöitä. Sokea uskoo, minä näen. Ensimmäisessä Madagascarissa eläintarhan eläimet heivattiin diasporaan Madagascarin saarelle, ja huvia kesti aikansa. Toisessa osassa elukat pyllähtivät Afrikan sarveen, ja naurua riitti sapattivapaillekin. Kolmannessa osassa matka viekin ihmisten ilmoille, eikä riemusta tullut loppua edes valehtelijan paljastuessa.
Voi pojat! Kolmas Madagascar alkaa suoraan edellisen osan lopusta: elukkalauma on yhä lähtökuopissa Afrikassa. Apinat ja pingviinit painuvat lentokoneellaan kohti Monte Carlon uhkapeliutopiaa, jättäen muut odottamaan paluutaan savanneille. Kun niistä pahuksen paviaaneista ei ala kuulua, lähtevät muut tarkastamaan tilannetta. Paikan päällä apinat ja pingviinit ovat pörröisen naamionsa suojissa onnistuneet kokoamaan itselleen jättimäisen omaisuuden riihikuivaa käteistä. Kuka olisi uskonut, ettei kuminenää, puuteria ja peruukkia käyttävää simpanssia voisi erottaa Euroopan poliittisesta ja taloudellisesta eliitistä?
Herrasväen kekkereihin ilmaantuneet eläimet aiheuttavat paniikin, ja tilannetta rauhoittamaan saapuu punapäisen DuBoisin johtama poliisikatras. Hulluksi naiseksi luonnehdittu DuBois on kuin steroideilla pumpattu versio aiempien osien mummosta: hahmo aikoo saada Alex-leijonan päänupin kokoelmiinsa hinnalla millä hyvänsä, ja sekopääkyttä sattuu vielä olemaan näennäisen pysäyttämätön – kuin terminaattori. Suuri osa kolmannen Madagascarin fyysisestä huumorista ja toiminnasta rakentuukin käytännössä DuBoisin mahdottomuuksiin asti liioitellun persoonan ympärille. Edes toiset poliisit eivät kykene pitämään hahmoa aisoissa.
Räjähtävän takaa-ajon jälkeen eläimet kuitenkin pääsevät pakoon piiloutumalla ympäri vanhaa mannerta matkaavaan sirkusjunaan. Alex kavereineen kertovat olevansa itsekin sirkuseläimiä, joten nämä otetaan mukaan kiertueelle. Mutkana matkassa kiertävä ja kierivä sirkus on kuitenkin täydellinen katastrofi ja lähellä konkurssia. Niinpä apinat käyttävätkin Versaillesin kuninkaan hahmossa kertyneitä varojaan ostamalla pahaisen remmin pois kuleksimasta. Alexin kavereineen pitäisi vain saada vanhuuttaan nikotteleva sirkus tuottamaan muutakin kuin päänsärkyä.
Haluaisin tässä ja nyt antaa kolmannen Madagascarin tekijöille aplodit nerokkaasta käsikirjoituksesta. Ei Madagascar 3 tietenkään ole Shakespearea nähnytkään, mutta elokuvan simppeli premissi käytännössä rakentuu yksinomaan lopun näyttävän spektaakkelin varaan – ja kliimaksi on vähintään yhtä hauska kuin tyylikäskin. Eläinten yksinkertaisena tavoitteena on tuottaa mahdollisimman viihdyttävä show päästäkseen takaisin New Yorkiin, ja päämääränsä saavuttaakseen näiden on nähtävä vaivaa, ratkottava ongelmia ja rakennettava luottamusta muiden hahmojen kanssa. Animoidun elokuvan juonen ei tarvitse olla monimutkaisempi.
Todella vauhtiin päästessään Madagascar on ilo silmälle. Lopussa sirkusteemastakin otetaan kaikki ilo irti musiikkivideomaisissa valoshow’ssa, jossa eläimiä hyppii, lentää ja ajaa moottoripyörillä pirteän pop-musiikin soidessa taustalla. Kung Fu Pandoista opittua hauskaa akrobatiaa viljellään jopa juonen itsensä puitteissa eikä vain pönötetä tylsästi maan kamaralla kuten aiemmissa osissa. Oma suosikkini sirkuksen eläimistä on Martin Shortin äänellä puhuvan hilpeän italialaisen hylkeen ohella siperiantiikeri Vitali, jonka erikoisosaamiseen kuuluu kaikenlaisista pienistä rei’istä ja rakosista läpi loikkaaminen. Vitsi piilee tietysti tosiasiassa, ettei moinen taikatemppu olekaan mahdollinen kuin animaatioissa.
Toisin sanoen: hauskaa oli – ja paljon. Näin siitäkin huolimatta, että Madagascar 3 sisältää aimo tukun moderneissa elokuvissa inhoamani piirteitä: alkaen aina valehtelijajuonesta, meluisasta ADHD-menosta, pakollisista pop-renkutuksista, ties mitä ja taas tätä ja tota. En kuitenkaan välitä enkä valita, sillä kokonaisuus on niin pahuksen viihdyttävä ja tarinana onnistunut. Mainittujen pikkuvikojen päälle on kykene löytämään kolmannesta Madagascarista moitteen sijaa, mutta kehuja senkin edestä. Nyt kun muistan, niin animaatiokin näyttäisi osien välissä kohentuneen entisestään. Alexin ja kumppaneiden loppu ainakin on niin onnellinen, etten neljättä osaa jää kaipaamaankaan.
