Alejandro Jodorowskyn El Topo oli kova tapaus. Elokuvan symboliikka ja surrealistisuus olivat vertaansa vailla. Sen tyyli muokkasi käsitystäni koko elokuvien olemuksesta, ja jätti samalla hinkuvan mutta uinuvan nälän. Yli vuoden ounastelun jälkeen päätin katsoa Jodorowskyn seuraavan elokuvan, The Holy Mountainin. Tiesin, ettei edessä olisi helppo kokemus, jonka nyt koetan parhaani mukaan tähän arvosteluun purkaa.
Elokuvassa ei oikeastaan ole suurempaa juonta. Se seuraa hyvin paljon Jeesuksen näköisen miehen matkaa, joka koostuu surrealistisista kohtauksista, joista voi hakea symboliikkaa. Kohtaukset on kuvattu niin kauniisti, mutta samalla arvoituksellisesti. Niiden tarkoitusta on lähes mahdotonta sisäistää yhdellä katselukerralla jos toisellakaan. Jodo ei päästä katsojaansa helpolla ja vyöryttää kuvaruudulle loputtoman määrän surrealistisia painajaisia.
The Holy Mountainin suurin vahvuus onkin sen unenomaisessa tunnelmassa. Joka ikinen kohtaus tuo mieleen unen, jonka itse Jodo on saattanut joskus nähdä. Kohtausten logiikka on hyvin tulkinnanvarainen. Jodo käyttää paljon eläimiä elokuvan aikana. Lähes jokaisessa kohtauksessa on jokin eläin, kuten kameli tai kymmenittäin sotilaiksi puettuja sammakoita. Itse en ymmärtänyt eläinten symbolointia. Joten käänsin päässäni tämän kaiken hämäräksi uneksi.
Juuri tässä piileekin The Holy Mountainin nerokkuus; jollekin se on vain hallusinaatiotrippi, toisille se on pitkä uni, joka muuttaa muotoaan koko ajan. Kaikille se kuitenkin edustaa jotain. Se on eräänlainen mielentila, jonne on hyvä paeta arkea. Äärimäisyyksiin vedetyt kuvat ovat väkivaltaisia, mutta niiden kääntöpuolena tarjoillaan todella kauniita väriyhdistelmiä. Katsoja alkaa väkisin ajatella, että mitä nappeja Jodo on popsinut, sillä kuvasto on kerrassaan niin uskomatonta, ettei siihen yhden miehen aivotuksilla pysty.
Jostain elokuva yrittää kaiken huuman keskellä kertoa, onko sen sanoma sitten huumeiden vastainen vai myönteinen. Tuskin kumpaakaan. The Holy Mountain on suuri mysteeri, jota minä en ainakaan pysty selvittämään. Jodorowsky on siirtänyt synkimmät ja kauneimmat visionsa yhteen elokuvaan, joka todella jättää katsojaansa jäljen. Jokainen katsoja kokee elokuvan varmasti omalla tavallaan. Mitään yksiselitteistä vastausta ei ole. Elokuvan arvoituksellisuudesta on helppo nauttia, koska se antaa katsojalle varsin paljon aikaa miettiä asioita. Elämää yleensä.
Me nukumme monta vuotta elämästämme, ja juuri sellainen The Holy Mountain oli minulle. Pitkä uni, jonne oli helppo paeta arjen murheita. Se on myös lohdullinen kuvaus, joka antaa uskoa ja voimaa omaan tekemiseen. Sillä ei ole väliä mitä tekee, kunhan vain uskoo itseensä. Kiitos Jodorowsky tästä upeasta elokuvasta, jonka ansiosta maailma tuntuu hitusen paremmalta paikalta elää. Paskastakin voi saada timantteja, kunhan vain tarpeeksi siihen uskoo. Kokonaisuus laajensi todellisuuttani, siihen ani harva elokuva enää pystyy.
